Kouluttamattomat intiimihierontaa antavat thainaiset uhkaavat jäädä ilman tukipalveluita. Häpeä ja ihmisten halveksunta piinaavat seksityöläisiä.
Thaihierontapaikoista voi ostaa edelleen joko hierontaa tai "hierontaa". Muutaman vuoden takainen kohu hierontapaikkojen seksipalveluista ei ole lopettanut bisnestä, mutta on ajanut palveluita tarjoavat thainaiset omassa yhteisössäänkin marginaaliin.- Hierontapaikat ovat kielitaidottomalle kouluttamattomalle ihmiselle oikeastaan ainut vaihtoehto, josta voi saada jonkinlaista elantoa, toteaa Pro-tukipisteen yksikön johtaja Minna Huovinen.
Ja kouluttamattomia seksuaalista hierontaa antavat naiset ovat.
- Tyypillisimmillään sukset menevät ristiin suomalaisen puolison kanssa. Hehkuva tosirakkaus osoittautui joksikin muuksi. Meidän asiakkaistamme suurin osa on keski-ikäisiä naisia, jotka ovat käyneet ehkä thaimaalaisen peruskoulun - jos sitäkään, kerrotaan Pro-tukipisteestä.
Kun luku- ja kirjoitustaito on omalla kielelläkin puutteellinen, suomalaista yhteiskuntaa ei tunneta, suomea ei osata eikä Suomen tarjoamia sosiaali- tai työllistämispalveluita tunneta, vaihtoehdot ovat vähissä.
- Varsinkin kun thaikulttuuriin kuuluu se, että itse pitää pärjätä, eikä apua lähdetä hakemaan "sossun luukulta".
Tätä kevättä tuntuu värittäneen lähisuhdeväkivalta.
- Mies on mukiloinut ja heittänyt vaimon ulos asunnosta, kertovat thainkielisen Saphaan-projektin kenttätyöntekijät.
Seksityöläinen häpeää ja on halveksittu
Seksityöstä ja seksistä puhuminen on thaiyhteisössä peiteltyä. Esimerkiksi kondomeista puhutaan peitenimillä huppu, hattu tai myssy. Naisen sukuelin on kattila, jota pitää pitää puhtaana. Tällaisessa ilmapiirissä intiimihieronnan antaminen - useimmiten kyse on miehen tyydyttämisestä käsin - on erityisen häpeällistä.
- Kasvojen menettämisen pelko estää puhumista seksityöstä ja siihen liittyvistä vaikeuksista. Naisista tuntuu, että heillä ei ole edes ihmisarvoa, työntekijät kuvailevat.
Kun hierontalaitosten ikkunoihin on heitelty jopa ulostepusseja, käy ympäristön asenne selväksi. Thaiyhteisökin on jakautunut kahtia: "kunnialliset" thaimaalaiset ylenkatsovat seksityöntekijöitä ja kokevat kiusallisena hierontapalveluiden maineen, kertoo Huovinen.
- Leimautuminen on lisännyt kahtiajakoa heidän yhteisössään.
Toisaalta aasialaiseen kulttuuriin liittyvä kohtalonusko vaikuttaa asenteisiin: seksityötä tekevät naiset ajattelevat, että ovat saattaneet tehdä edellisessä elämässään väärin ja joutuvat nyt sovittamaan tekojaan.
- Meidän pitää ymmärtää hyvin toisenlaista ajatusmaailmaa, joka ei ole samalla tavalla rationaalinen kuin meillä.
Rahoituksen jatkuvuus uhattuna
Käytännössä thainkielinen työ on usein huoltajuusjärjestelyissä auttamista, avioero- ja toimeentuloneuvontaa sekä koulutuksen ja lasten- ja nuorten kasvatuspulmien ratkomista. Luottamusta on rakennettu vuosia, kertovat kenttätyöntekijät.
- Nämä naiset ovat helppoja uhreja, koska he ajattelevat, että eivät ole oikeutettuja apuun ja kärsivät omissa nahoissaan. Kun itse liikkuu harmaalla alueella, on vaikea tehdä ilmoituksia esimerkiksi poliisille, huomauttaa Huovinen.
Pro-tukipisteen thainkielistä apua käyttää vuosittain parisataa naista eri puolilta Suomea. Palvelun jatkamisesta ja pysyvästä rahoituksesta käydään parhaillaan neuvotteluita, sillä EU-tuki on lopetettu eikä uutta rahoittajaa toistaiseksi ole.
Osa haastateltavista esiintyy nimettömänä työn luonteen vuoksi.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
1.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
2.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
3.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
4.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
5.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
6.
-
Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki 19.6. 23:28
7.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
8.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
9.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
10.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
11.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19.6. 19:08
12.
-
Islanti jatkaa "julmaa ja tarpeetonta" toimintaansa 19.6. 21:30
13.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 19.6. 20:04
14.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19.6. 22:01
15.
-
Lapsen sukupuoli yllätys Williamille ja Katelle 19.6. 20:17
16.
-
Tässä on maailman seksikkäimmät miesten hiukset 19.6. 15:39
17.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
18.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
19.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 19.6. 18:03
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
2.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
3.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
4.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
5.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
6.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
7.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
8.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
9.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 19.6. 7:30
10.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 19.6. 10:05
11.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
12.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
13.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
16.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
17.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
18.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 19.6. 11:00
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 19.6. 7:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki
Sanomatalon Karjala-näyttely jatkuu heinäkuulle
Ulvilan murhan aineisto pysyy edelleen pimennossa
Palomies loukkaantui suurpalon sammutuksessa: "Vain seinät jäivät pystyyn"
Yli kuukausi sitten kadonnut Rosa nähty Vantaalla
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet
Himanen soitteli rahoittajalle ja vihjaili Kataisesta




