Nelosen uutiset on saanut kuvamateriaalia suomalaisia hämmästyttäneestä venäläiskenraalin esittelemästä kartasta.
Korkea-arvoisen venäläiskenraalin Nikolai Makarovin eilen esittelemä kartta hämmästytti Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuuteen seuraamaan tulleita.
Komentaja esitteli Venäjän vastauksen pitkään Naton kanssa jatkuneeseen köydenvetoon siitä, kuinka eurooppalainen ohjuspuolustusjärjestelmä pitää hoitaa. Makarov oli juuri tehnyt selväksi, että Suomi on epäilyttävästi lähentynyt Natoa, myös yhteispohjoismaisten Nato-kumppaniensa, Norjan, Tanskan ja Islannin, kautta. Seuraavaksi Venäjän asevoimien päällikkö näytti kuulijoilleen kartan.
Tuo yleisön hämmästyttänyt kartta näkyy nyt Nelosen uutisten tilaisuudesta kuvaamassa materiaalissa.
– Hän esitti, että Nato ottaisi hänen näyttämänsä Euroopan kartan länsiosan, Venäjä olisi vastuussa itäpuoliskosta ja, että heillä olisi jonkinlainen yhteinen maalinosoitus- ja ohjauskeskus, kuvaili tilaisuudessa ollut Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.
Venäjän vastuualueella olivat selkeästi Suomi ja kaikki Baltian maat, ainoina EU-maina.
Jako tuo mieleen etäisesti Neuvostoliiton ja natsi-Saksan tekemän Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan, jossa suurvallat sopivat mm. Suomen ja Baltian maiden liittämisestä Neuvostoliiton etupiiriin.
– Ei se kartta täysin sattumanvaraisesti ollut piirretty. En ollut ainoa, joka sitä katsoi vähän ihmeissään, sanoi Salonius-Pasternak.
"Päät kääntyivät, korviin supatettiin"
Kartta ja kenraalin sanat hämmensivät myös muita tilaisuudessa olleita.
- Mitä pitemmälle puhe eteni, sitä enemmän näki kuulijoitten päitten kääntyvän naapurin puoleen, korviin supatettavan. Ja miksi? Puhe ei suinkaan ollut sellainen ystävyyden ja rauhanomaisen rinnakkaiselon hengessä esitetty kannanotto, joihin olemme tottuneet, pitkän kansainvälisen uran politiikassa luonut ylipormestari Raimo Ilaskivi kirjoitti eilisiltana Uuden Suomen blogissaan.
Ilaskivi ihmetteli, miten komentaja varoitteli ja neuvoi Suomea – siis selvästi puuttui Suomen ulkopoliittiseen päätöksentekoon.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 13:07
1.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 12:34
2.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 12:30
3.
-
Tallinkin risteilyllä syntyi vauva 12:38
4.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
5.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
6.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 10:16
7.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
8.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 09:16
9.
-
Kossupullon etiketti vaihtuu – tilalle juhlapullo! 12:44
10.
-
Rajan luvatta ylittänyt pyysi heti vettä 10:08
11.
-
Brad Pitt teki kaikkensa pitääkseen Angelinan rintojenpoiston salassa 12:25
12.
-
SK: Ex-maailmanmestari avautui – minua kiusattiin ongelmieni takia 12:46
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Fox News: Justin Bieber on seitsemänneksi suosituin nainen 09:54
15.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
16.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 11:51
17.
-
Tämän takia Hector jäi pois Vain elämää -sarjasta 10:06
18.
-
Suomalainen stressaantuu työpaikalla kahdesta syystä 07:18
19.
-
Tutkimus: Stressaantuneet naisen kasvot eivät kiihota miestä 11:27
20.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
1.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
2.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
3.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
4.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
5.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
6.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
7.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 11:51
8.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
9.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
10.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
11.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
12.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
13.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
14.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
15.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
16.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
17.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
18.
-
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli 22.5. 16:19
19.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
19.

Aamulehti: Peruskoulujen numeroita vuoti etukäteen oppilaille
Kossupullon etiketti vaihtuu – tilalle juhlapullo!
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut
Rajan luvatta ylittänyt pyysi heti vettä
Huoltoaseman pihalla kaupiteltiin laittomia untuvikkoja - "Vakava vaara!"
Hyväuskoiset ostivat olemattomia konserttilippuja - myyjille ehdollista
TS: Turkulaismies hajotti pysäköintivalvonnan toimiston parkkisakon takia
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat!




