Pienkoneen etsinnät on lopetettu Pohjanmaalla

Julkaistu: 9.6.2012 20:07, päivitetty: 9.6.2012 20:51

Kadonneeksi epäiltyä pienkonetta etsittiin tuntien ajan Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla lauantaina.

Konetta ei kuitenkaan löydetty, eikä ketään ilmoitettu kadonneeksi, joten etsinnät lopetettiin illalla hieman ennen kello kahdeksaa.

- Todennäköisesti kyseessä oli havainto, joka ei osoittautunut onnettomuudeksi, Suomen lentopelastuskeskuksen päällikkö Mika Runsten totesi.

Koneen epäiltiin joutuneen tekemään pakkolaskun Ylivieskan länsipuolella.

Silminnäkijä ilmoitti hätäkeskukseen pienkoneesta, jonka moottori kävi huonosti. Kone oli ilmoittajan mukaan tuolloin noin 300 metrin korkeudessa.

Ilmoitus tuli noin kello 13.30 aikaan. Silminnäkijän mukaan kone olisi ollut Cessna-tyyppinen yksimoottorinen potkurikone.

- Etsinnät perustuvat pelkkään silminnäkijähavaintoon ja lopettelemme ne tunnin kuluessa, mikäli mitään ei löydy. Kaikki tällaiset epäilyt pitää kuitenkin ilmailijoiden turvallisuuden vuoksi tarkistaa, totesi Runsten IS:lle iltaseitsemän aikoihin.

Mahdollisista matkustajista tai heidän tilanteestaan ei tiedetty.

- Ketään ei ole ilmoitettu kadonneeksi. Meillä ei ole tietoa myöskään kadonneista koneista, joten kyseessä on saattanut olla kone, joka on lentänyt valvomattomassa ilmatilassa, ilman lentosuunnitelmaa.

Runstenin mukaan tämä ei olisi harvinaista, vaan jopa tavallista ja luvallista.

Koneen epäiltyä metsäistä putoamispaikkaa kartoittivat mm. poliisi ja pelastuslaitos.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat