Brittiläisen tutkimusyhtiön johtajan mielestä Suomen irtautuminen euroalueesta ratkaisee lopulta koko eurokriisin.
Tutkimusyhtiö Strategy Economicsin johtaja Matthew Lynn ehdottaa ratkaisua talouslehti The Wall Street Journalin MarketWatch-sivuston blogissaan.Lynnin mukaan Suomen irtautuminen euroalueesta on kolmas vaihe sen jälkeen, kun Espanjan tilanne muuttuu paniikiksi ja Espanjaa huonommat lainaehdot saava Italia uhkaa lähteä eurosta. Lynn kutsuu kolmea vaihetta nimillä "Spanic", "Quitaly" ja "Fixit".
- Kriisi ratkeaa lopulta, kun yksi maa päättää lähteä. Suomi on todennäköisin vaihtoehto. Miksi? Koska se on pieni maa, jonka talous on vahva. Sen on helppo suunnata ovelle, Lynn kirjoittaa.
Hän vertaa Suomen lähtöä euroalueesta Viron irtautumiseen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen luodusta rupla-alueesta. Lynnin mielestä pienen Suomen lähtö ei vaarantaisi EU:n tulevaisuutta.
Lynn myös muistuttaa, että Suomessa eurolla on vahva poliittinen vastustus.
- Perussuomalaiset saivat hyvän tuloksen viime vaaleissa ja saattavat hyvinkin nostaa kannatustaan mielipidemittauksissa, Lynn kirjoittaa.
Lynnin mukaan Suomen Espanjalta vaatimat vakuudet saattavat jäädä haaveeksi, jonka seurauksena maa päättää lähteä.
- Kun yksi maa lähtee, on toisen helpompi lähteä, samaan tapaan kuin toisen henkilön on helpompi lähteä todella huonoista juhlista kuin ensimmäisen, hän vertaa.
Kirjoitus päättyy pohdintaan, mitä Suomen lähtö tarkoittaa eurolle. Lynnin mukaan rahaliitto joko hajoaa, tai eurosta tulee tarkemmin säädelty, pienemmän maaryhmän valuutta. Hänen mukaansa prosessista ei tule helppoa, mutta ainakin "onneton saaga" saadaan vihdoin päätökseen.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
2.
-
Rekan kuljettaja kuoli Kruunupyyssä - kasitie suljettu 09:21
3.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 08:32
4.
-
Pohjois-Korea kaappasi kiinalaisveneen ja 16 miestä - vaatii 76 000 euron lunnaita 10:00
5.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 07:06
6.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 09:09
7.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
8.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkuaa 08:57
9.
-
HS: Alepan lattialla kengät – hymynaama jäi saamatta 07:21
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Ralliautot törmäsivät rajusti - kuljettaja kuoli Seinäjoella 10:09
12.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
13.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
14.
-
Lisää seksiä! Näin kaivat miehestäsi esiin petipedon 07:52
15.
-
Poliisilla uusi vihje 17 vuoden takaisesta autosurmasta 06:36
16.
-
"Nelikymppisellä selän takuuaika lakkaa" - 15 vinkkiä "ruodon" hyvinvointiin 07:15
17.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
18.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 19.5. 20:34
19.
-
Suuretsinnät Rovaniemellä - humalainen naiskuljettaja katosi onnettomuuspaikalta 09:16
20.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
1.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
2.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
3.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
4.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
5.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
6.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
7.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 19.5. 13:47
8.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
9.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
10.
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19.5. 19:47
11.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 19.5. 16:57
12.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
13.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
14.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 19.5. 8:40
15.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 19.5. 22:16
16.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkuaa 08:57
17.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 19.5. 20:34
18.
-
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä 19.5. 14:14
19.
-
Mystinen vika viivästytti Finnairin lentoa 666: "Koski vain meitä" 19.5. 16:05
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
6.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
16.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
19.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
20.

HS: Alepan lattialla kengät – hymynaama jäi saamatta
Väitös: Suomi unohti perheväkivallan uhrit pitkäksi aikaa
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa
Lietekuljetus törmäsi ohittavaan pakettiautoon Jalasjärvellä
Vantaan bussiliikenteen kaaos jatkuu maanantaina




