Silminnäkijä todisti perjantai-iltana järkyttävän näköistä ulosajoa Kolmostiellä Pirkkalassa.
- Yhtäkkiä auto ajautui keskiaitaa päin, ja siitä valtavan pölypilven saattelemana Pyhäjärven puoleista aitaa päin ja siitä edelleen liikenneopastekylttien telineeseen, kertoo tilanteen nähnyt henkilö.
Ulosajon lopputulos näytti pelottavalta.
- Auto kietoutui tolpan ympärille sen näköisesti, että vielä 20 metrin päässä kävellessäni kohti autoa sanoin hätäkeskukseen, ettei kukaan voi selvitä hengissä tuosta.
"Kuski tajuissaan turvavöissä"
Autosta kuitenkin löytyi yllättäen tajuissaan oleva kuljettaja.
- Huomasin, että kuski oli tajuissaan vain pari ruhjetta saaneena kiinni turvavöissä. Auto lensi tolppaa vasten ilmassa perä ilmassa ja katto edellä. Kuski oli täysin tietoinen ja tajunnan taso oli korkea.
Ulosajon vuoksi tien yllä ollut opasteteline roikkui niin alhaalla, ettei pohjoiseen kulkeva raskas liikenne päässyt ohittamaan onnettomuuspaikkaa.
Poliisin mukaan tie oli auki jälleen kello 01:n jälkeen yöllä.
Henkilöautoa kuljettanut mies loukkaantui, ja hänet kuljetettiin sairaalaan tutkimuksiin. Hänen vammojensa laadusta ei ole tarkempaa tietoa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
1.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
2.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 16:42
3.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
4.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
5.
-
Rosberg paalulle Monacossa - Räikköselle viides lähtöruutu 16:10
6.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
7.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
8.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
9.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
10.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
11.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 13:40
12.
-
Viivi Avellanilla hymyyn on syy: häät tulossa ja vauvakuume 16:08
13.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
14.
-
Ruotsalaislegendan poika loikkaamassa kilpailijan leiriin 17:37
15.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
16.
-
Kysy seksistä: En kiihotu tai kostu. Olenko normaali? 15:14
17.
-
Eksynyt hirvi seikkaili Espoossa: "Näytti siltä, että voi tulla ikkunasta läpi" - katso kuvat 14:42
18.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
19.
-
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran? 06:31
20.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
1.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
2.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
3.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
4.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
5.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
6.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
7.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
8.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
9.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
10.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
11.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
12.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
13.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
14.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
15.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
16.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
17.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
18.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
19.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
19.

Niinistö ja Miettinen - kuin kaksi marjaa
Eksynyt hirvi seikkaili Espoossa: "Näytti siltä, että voi tulla ikkunasta läpi" - katso kuvat
Vihreät valitsi uudeksi puoluesihteeriksi Hautalan ja Niinistön erityisavustajan
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli
Ville Niinistö jatkaa vihreiden puheenjohtajana
Ville Niinistö avasi vihreiden puoluekokouksen: "Hallituksessa tahoja, jotka eivät ymmärrä"
Valepoliisit ryöstivät turisteja Helsingissä - "Tutkivat kuin elokuvissa"
Esko Aho Ylellä: Sdp:llä suurin ongelma
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa
AL: Hurja määrä takaisinvetoja - ennätys rikki tänä vuonna?
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia




