Äiti johdatti tietämättään poliisipartion poikien luokse.
Poliisin torstai-illasta saakka etsimät, Etelä-Pohjanmaan Ylistarosta siepatut pikkupojat löytyivät Satakunnan Kankaanpäässä sijaitsevasta yksityisasunnosta lauantaina noin puoli kolmen aikaan iltapäivällä.
Pojat löytyivät, kun poliisipartio näki tapauksen vuoksi etsityn Volvo-merkkisen farmariauton ja seurasi sitä kankaanpääläisen yksityisasunnon lähettyville.
Asunto kuuluu poikien äidin miesystävälle. Autoa ajoi lasten äiti. Poliisit kävivät tarkastamassa asunnon jo perjantaina, mutta tuolloin poikia ei ollut paikalla.
Pojat hyvässä kunnossa
Asunnosta löytyneet 5- ja 7-vuotiaat pojat olivat hyvässä kunnossa. Kankaanpään sosiaaliviranomaiset ovat ottaneet lapset huostaansa.
Tapahtumat saivat alkunsa torstaina illalla, kun poikien äiti otti lapset omavaltaisesti mukaansa ylistarolaisessa lastensuojeluyksikössä järjestetyn tapaamisen päätteeksi.
Mukana oli äidin miesystävä ja 1-vuotias lapsi. Sosiaaliviranomainen teki tapauksesta virka-apupyynnön poliisille.
Äitiä kuulusteltiin tunteja
Lasten äiti tavoitettiin perjantaina, ja hänet vietiin kuulusteltavaksi.
Äiti kieltäytyi kertomasta lasten olinpaikkaa ennen kuin huostaanottopäätös kumotaan. Poliisi päästi äidin lähtemään muutaman tunnin jälkeen. Poikien ei uskottu olevan vaarassa.
- Lasten omavaltaisen huostaanoton rangaistus on niin pieni, ettei poliisilla ollut mahdollisuutta pitää äitiä pidempään kuulusteltavana, kertoo Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Olli-Pekka Punkari.
Pojat on otettu huostaan jo vuonna 2010. Heidät toimitetaan todennäköisesti takaisin lastensuojeluyksikköön.
Poliisi sai tapauksen vuoksi runsaasti yleisövihjeitä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 17.6. 22:26
1.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
2.
-
Tuukka Raskille huikea nollapeli, Boston siirtyi 2-1-johtoon 06:10
3.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 06:13
4.
-
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle? 17.6. 19:58
5.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
6.
-
F1-maailmaa kohtasi jälleen ikävä uutinen 17.6. 23:35
7.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
8.
-
Suomalaiskeksintöä ylistetään maailmalla - The Economist: "Toinen kymppikerho" 17.6. 17:22
9.
-
Miljonääri Eero Lehden kesämökillä jopa elokuvateatteri - katso sisäkuvat 17.6. 16:28
10.
-
Nielaisiko maa Kanaali-Koskisen? Ei saapunut taaskaan oikeuteen 17.6. 21:44
11.
-
"Jokin oli mennyt pieleen" - Pendolino kaksi tuntia myöhässä 17.6. 21:19
12.
-
Horoskooppi 18.6.2013 06:00
13.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
14.
-
Seppo Rädyn suojatti jatkoi voittoputkeaan 00:12
15.
-
Totuus Juri Gagarinin kuolemasta vihdoin julki - syyllinen yhä elossa 17.6. 16:03
16.
-
Kim Kardashian: Ei enää ikinä raskaaksi! 17.6. 20:23
17.
-
Kiinasta pelätään löytyneen jättikupla: "Ennennäkemätöntä!" 17.6. 10:48
18.
-
Tahitin tähtipelaajasta heti kansallissankari: "Parempi kuin Messi" 00:05
19.
-
Nigella Lawsonia kuristanut miljonääriaviomies puolustautuu: "Se oli vain leikkiä" 17.6. 18:57
20.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
1.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
2.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
3.
-
Kiinasta pelätään löytyneen jättikupla: "Ennennäkemätöntä!" 17.6. 10:48
4.
-
Suomalaiskeksintöä ylistetään maailmalla - The Economist: "Toinen kymppikerho" 17.6. 17:22
5.
-
Mies putosi kuolemaan kerrostalon pihassa 17.6. 11:00
6.
-
Teinityttö bongasi Williamin ja Harryn - katso hulvaton reaktio 17.6. 9:16
7.
-
Miljonääri Eero Lehden kesämökillä jopa elokuvateatteri - katso sisäkuvat 17.6. 16:28
8.
-
Totuus Juri Gagarinin kuolemasta vihdoin julki - syyllinen yhä elossa 17.6. 16:03
9.
-
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle? 17.6. 19:58
10.
-
Kadonnut kolmikymppinen löytyi kuolleena 17.6. 7:54
11.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
12.
-
Pia Lamberg ja Sauli Koskinen kertovat elämästään Kaliforniassa: "En voisi palata Suomeen" 17.6. 13:35
13.
-
Vaarallisia ulkomaalaisia taas liikkeellä: Rahankerjääjät kiilasivat suomalaisauton ojaan 17.6. 9:23
14.
-
Näin lämpö vyöryy Suomeen juhannukseksi - katso kuvat 17.6. 8:08
15.
-
Nyt avautuvat turistit: Retkiopas oli niin kännissä, että jouduimme kantamaan bussista ulos 17.6. 13:42
16.
-
Erityisen raaka kaksoismurha Vantaalla - tekijälle lasku, muttei tuomiota 17.6. 12:40
17.
-
AP: Unohda Prism - USA:lla onkin vielä suurempi salaisuus 17.6. 14:39
18.
-
Kaksi kikkaa: Näin hyttyset katoavat pihastasi 17.6. 11:29
19.
-
HS: Tarkastus paljasti poliisien kielletyt toiset ammatit 17.6. 7:45
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Tangokuningatar Kirsi Rannolla parantumaton sairaus - ei hoitokeinoa 11.6. 14:31
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
7.
-
Pahoinpitely - Tätä asiaa Helvetin enkelit "eivät jätä rankaisematta" 11.6. 18:30
8.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
9.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
10.
-
50-kiloinen nainen sekoitti Bemari-kuskin - Suomen hauskin poliisi sai haastajan 11.6. 11:40
11.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
12.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
13.
-
Vesilasi 1,5 euroa - Hans Välimäen ravintolalle irvaillaan Facebookissa 11.6. 20:12
14.
-
Veritahrat paljastivat karmivan löydön lentokoneen laskutelinetilasta 12.6. 6:14
15.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
16.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
17.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
18.
-
Kuvasiko Googlen kamera-auto Helvetin enkeleiden väijymiehen? 11.6. 16:52
19.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
20.

Nielaisiko maa Kanaali-Koskisen? Ei saapunut taaskaan oikeuteen
"Jokin oli mennyt pieleen" - Pendolino kaksi tuntia myöhässä
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle?
Presidentti Niinistö: Kultaranta-keskusteluille jatkoa
Ylöjärvellä ammuttiin ilmapistoolilla miestä jalkaan - useita partioita paikalle
Tilastotieto: Näin monta kertaa poliisi käyttää asetta vuodessa




