Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) tapasi paavi Benedictus XVI:n Roomassa.
Henkilökohtaista tapaamista edeltävässä vastaanottotilaisuudessa keskiviikkona paavi käsitteli puheessaan uskon ja uskonnonvapauden merkitystä. Hän esitti huolensa ajankohtaisista iskuista Nigerian kirkkoja ja kristittyjä vastaan.
"Kahdenvälisessä tapaamisessa ministeri Räsänen esitti Suomen tasavallan presidentin ja valtioneuvoston terveiset paaville. Hän myös kiitti paavia hänen ihmisarvoja ja ihmisoikeuksia puolustavista lausunnoistaan.", kerrotaan sisäministeriön tiedotteessa.
- Paavin merkitys eurooppalaisessa arvokeskustelussa on merkittävä, toteaa ministeri Räsänen.
Räsänen tapasi Italian-vierailullaan myös kirkollisasioista vastaavan Italian sisäministerin Anna Maria Cancellierin. Ministerit keskustelivat maiden ajankohtaisista asioista sekä uskonnollisten yhteisöjen rooleista ja tilanteesta yhteiskunnassa.
Tänä vuonna juhlistetaan Suomen ja Vatikaanin diplomaattisuhteiden 70-vuotista historiaa.
Sisäministeriön tiedotteen mukaan Suomen ja Vatikaanin diplomaattiset suhteet käynnistyivät toisen maailmansodan aikaan vuonna 1942, jolloin G.A. Gripenberg lähetettiin suurlähettilääksi Vatikaaniin.
Vatikaani tunnusti Suomen itsenäisyyden jo vuonna 1918.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
1.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
2.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
3.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
4.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
5.
-
Valepoliisit ryöstivät turisteja Helsingissä - "Tutkivat kuin elokuvissa" 11:46
6.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
7.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
8.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
9.
-
Luksusauton omistaja vaati kaupunkiin matalampia hidastusesteitä - ja voitti 14:19
10.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
11.
-
Eksynyt hirvi seikkaili Espoossa: "Näytti siltä, että voi tulla ikkunasta läpi" - katso kuvat 14:42
12.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 13:40
13.
-
Mihin katosivat Pussy Riotin jäsenet? Eivät esiinny Maailma kylässä -festivaaleilla 12:41
14.
-
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran? 06:31
15.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
16.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
17.
-
Nico Rosberg jälleen vahvassa vedossa harjoituksissa - Grosjean väläytti 14:41
18.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
19.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
20.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
1.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
2.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
3.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
4.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
5.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
6.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
7.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
8.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
9.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
10.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
11.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
12.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
13.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
14.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
15.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
16.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
17.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
18.
-
Tältä näyttävät suomalaisten kodit - asutko sinäkin näin? 24.5. 15:52
19.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Eksynyt hirvi seikkaili Espoossa: "Näytti siltä, että voi tulla ikkunasta läpi" - katso kuvat
Niinistö ja Miettinen - kuin kaksi marjaa
Vihreät valitsi uudeksi puoluesihteeriksi Hautalan ja Niinistön erityisavustajan
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli
Ville Niinistö jatkaa vihreiden puheenjohtajana
Ville Niinistö avasi vihreiden puoluekokouksen: "Hallituksessa tahoja, jotka eivät ymmärrä"
Valepoliisit ryöstivät turisteja Helsingissä - "Tutkivat kuin elokuvissa"
Esko Aho Ylellä: Sdp:llä suurin ongelma
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa
AL: Hurja määrä takaisinvetoja - ennätys rikki tänä vuonna?
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia
Soinin terveiset puoluetoverille: "Teepä niin kuin Timo 1980-luvulla"




