Kidutetut jäävät huonolle hoidolle Suomessa

Julkaistu: 26.6.2012 16:11

Suomen julkinen terveydenhuolto selviytyy huonosti kidutusta kokeneiden hoidosta, arvioi Helsingin Diakonissalaitoksen kidutettujen kuntoutuskeskus.

Tämän kokevat erityisen kipeästi Suomeen pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleet lapset ja nuoret. Heistä lähes kolmasosa on vaikeasti traumatisoituneita tai havaittavasti oireilevia.

–Ihmiset eivät suinkaan lennä suoraan koneella Suomeen. Monesti traumat syntyvät pitkällä pakomatkalla, joiden aikana lapset saattavat nähdä nälkää ja kokea väkivaltaa, kertoo keskuksen psykologi Ann-Christin Qvarnström-Obrey.

Hänen hoitamillaan lapsilla ja nuorilla kidutus näyttäytyy usein traumaperäisenä stressihäiriönä.

–He ovat usein eläneet sietämättömissä oloissa vankiloissa tai joutuneet todistamaan omaisten ja ystävien kidutusta, raiskausta ja kuolemaa. Monet ovat menettäneet luottamuksen siihen, että maailmassa voi tapahtua mitään hyvää.

Kuntoutuskeskuksen arvion mukaan alle 24-vuotiaista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista vain joka kolmas saa asianmukaista hoitoa.

Hoidon saamista hankaloittaa muun muassa se, että maahanmuuttajiin erikoistuneet mielenterveysyksiköt palvelevat pääasiassa aikuisia.
Helsingin Diakonissalaitoksen huume- ja mielenterveystyön johtaja Pekka Tuomola kertoo, että myös ammattitulkkien käyttö koetaan hankalaksi.

–Mielenterveystoimistossa tai psykiatrian poliklinikoilla ei ole riittävää kokemusta kidutustrauman kohtaamisesta.

Pitkäaikaista hoitoa vaikeuttaa sekin, että potilas saatetaan milloin vaan lähettää takaisin lähtömaahan tai toiselle paikkakunnalle.

Valkoinen lääkärintakki ei herätä luottamusta


Tuomolan mukaan lasten ja nuorten auttaminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä kidutustraumat kroonistuvat. Uhreiksi joutuneet kärsivät univaikeuksista ja eriasteisesta masennuksesta. Traumat vaikeuttavat esimerkiksi koulussa pärjäämistä.

Hoidon onnistuminen edellyttää luottamusta potilaan ja hoitohenkilökunnan välillä. Usein luottamus viranomaisiin on heikentynyt, sillä kidutus on tapahtunut viranomaisten suostumuksella. Monissa maissa lääkärit osallistuvat kidutuksiin.

Tuomola muistuttaa, että ilman apua jääneet nuoret ovat suuressa vaarassa syrjäytyä. Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva on arvioinut, että syrjäytyneistä nuorista lähes neljännes on maahanmuuttajataustaisia.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat