Seksuaalirikoksista kymmeneksi vuodeksi vankilaan tuomittu helsinkiläismies on entinen pitkäaikaistyötön ja menestynyt taksiyrittäjä.
Anneli Auerin ohella törkeistä lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä ja muista rikoksista tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen Jens Rurik Kukka, 49.Helsinkiläinen taksiyrittäjä seurusteli Auerin kanssa vuosina 2007 ja 2008.
Miehen rikokset kohdistuivat oikeuden mukaan Auerin tapaan useisiin eri lapsiin.
Kukka tapasi Auerin vuonna 2007 ollessaan taksikuljettajana Turussa, mutta seurustelusuhde hiipui Kukan siirtyessä yksityiseksi taksiyrittäjäksi Helsinkiin.
Ennen taksiyrittäjyyttään mies oli ollut työttömänä aina vuodesta 1995 asti. 90 -luvun lopussa hän kokeili siipiään erään eteläsuomalaisen yhtiön kauppaedustajana, jonka oli määrä myydä yhtiön valmistamia turvallisuusjärjestelmiä. Yhtiö irtisanoi kauppaedustajasopimuksen miehen kanssa kaksi vuotta myöhemmin, kun tämä ei ollut saanut myytyä ensimmäistäkään tuotetta. Kukka lähti oikeuteen päätöksestä, mutta hävisi.
Kukka pyöritti Helsingissä kolmen vuoden ajan omaa taksiyritystään, jonka liikevaihto oli 100 000 euron luokkaa vuonna 2010. Samana vuonna yritys teki voittoa 27 000 euron verran.
Auer sai teoistaan seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Suomalaistyttö katosi 1988 - poliisilla uusi linja murhatutkinnassa 11:19
1.
-
Teinityttöjen julma murhajuoni järkytti pikkukaupungin 07:06
2.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 12:16
3.
-
Samasta työstä 547 €/kk enemmän - kannattaisiko vaihtaa töihin valtiolle? 11:42
4.
-
Näistä vaaroista ulkomaalaisia varoitetaan Suomessa - katso yllättävät esimerkit 07:54
5.
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 25.5. 22:34
6.
-
Petipetojen purtavaa! Nämä ruoat nostavat kierrokset korkealle sängyssä 12:06
7.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
8.
-
IS testasi sinkkukorin: Löytyikö rakkaus kauppareissulla? 09:22
9.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 25.5. 20:51
10.
-
Neymar siirtyy Barcelonaan 10:40
11.
-
Stubbin ja Hautalan ministerimatka Afrikkaan: Poliisisaattueita ja ankaraa twiittausta - katso kuvasarja 09:51
12.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 25.5. 22:03
13.
-
Tämä amerikkalainen V8-möhkö nostaa helposti tassua! 06:20
14.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
15.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
16.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
17.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
18.
-
Autojen päällä pompittiin yöllä Kannelmäessä 11:10
19.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 25.5. 15:04
20.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 12:16
1.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
2.
-
Teinityttöjen julma murhajuoni järkytti pikkukaupungin 07:06
3.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 25.5. 18:51
4.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
5.
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 25.5. 22:34
6.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
7.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
8.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 25.5. 12:53
9.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
10.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 25.5. 20:40
11.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 25.5. 20:51
12.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
13.
-
Näistä vaaroista ulkomaalaisia varoitetaan Suomessa - katso yllättävät esimerkit 07:54
14.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
15.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 25.5. 22:03
16.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 25.5. 12:34
17.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 25.5. 15:04
18.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 25.5. 9:55
19.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 25.5. 9:35
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
9.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
10.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
11.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
12.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
13.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
14.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
15.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
16.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
17.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
18.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
19.

Kuvataiteilija Kari Jylhä on kuollut
Suomalaistyttö katosi 1988 - poliisilla uusi linja murhatutkinnassa
Tulviminen sulki raja-aseman Ruotsin rajalla: "Voi olla poikki parikin päivää"
Vihreillä ei vielä tietoa meppiehdokkaista
Niinistö ja Miettinen - kuin kaksi marjaa




