KSML sai yllättävää tietoa lapsisurmista Suomessa

Julkaistu: 30.6.2012 22:42

Viimeisen vuoden aikana tapahtuneet perhesurmat ovat antaneet sellaisen käsityksen, että ne ovat lisääntyneet Suomessa räjähdysmäisesti.

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Pelkästään kuukauden sisällä on uutisoitu kolmesta perhesurmasta tai -surmayrityksestä.

Tämä on saanut monet ajattelemaan, että Suomesta on tullut hyvin vaarallinen paikka lapsille.

Keskisuomalaisen mukaan lapsia kuitenkin surmataan Suomessa huomattavasti vähemmän kuin vuosikymmeniä sitten.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori, Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauermaa vakuuttaakin, ettei Suomesta ole tullut entistä vaarallisempi paikka lapsille.

- 1950-luvulla 100 000 asukasta kohden laskettuna lapsia surmattiin täällä 18 kertaa enemmän kuin 2000-luvulla, ja 1990-luvulla kaksi kertaa enemmän kuin 2000-luvulla. Olemme edenneet jatkuvasti parempaan suuntaan - ja rajusti, Lauermaa kertoo Keskisuomalaisessa.

Hänen mukaansa dramaattisen muutoksen on aiheuttanut muun muassa psykiatrisen hoidon vahva tehostuminen.

Lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan suhtaudutaan nykyään tarkemmin kuin vuosikymmeniä sitten.

Myös lastensuojelun toimenpiteet ovat tulleet vankemmiksi.

- Todellisuudessa suhtautuminen lapseen itseisarvoisena olentona on yleisempää kuin menneinä vuosikymmeninä, jolloin lapsia sai piestä ja nujertaa ilman, että se olisi ollut edes rikos.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat