Jokamiehenoikeudet perustuvat Suomen lakiin. Siitä huolimatta oikeuksissa on monta harmaata aluetta.
- Jokamiehenoikeuksien merkitys on säilynyt ja jopa kasvanut. Monet eivät silti tiedä, että jokamiehenoikeudet perustuvat perinteiden ja hyväntahtoisuuden sijaan Suomen lakiin, sanoo ympäristöneuvos Pekka Tuunanen.
Oletpa sitten turisti, vaeltaja, kalastaja, marjanpoimija tai maanomistaja - perehdy näihin kohtiin.
1. Yksityistiet
- Jokamiehenoikeuksista eniten kiistaa aiheuttaa yksityisten teiden käyttöoikeus, Tuunanen sanoo.
- Yksityisteillä saa kävellä, pyöräillä, ratsastaa ja hiihtää, mutta ei liikkua moottoriajoneuvolla.
Ratsastus ei kuitenkaan ole yksiselitteinen jokamiehenoikeus. Talleilla on harvoin omaa maastoa, jolla ratsastaa. Monia maanomistajia harmittaa, kun hevoset jättävät jälkensä teille.
- Ratsastus on harmaata aluetta. Jos sillä on kaupallinen yhteys ja siitä syntyy polkuja metsiin, ratsastus ei enää kuulu jokamiehenoikeuksiin ainakaan meidän näkökulmastamme, sanoo lakimies Helena Ålgars Ruotsinkielisen maataloustuottajain keskusliitosta.
Jos yksityistie on suljettu puomilla, puomin saa kiertää. Puomia ei kuitenkaan saa poistaa.
2. Tulenteko
Avotulta ei saa tehdä toisen maalle ilman maanomistajan lupaa. Kaupunkien ulkoilualueilla tulen saa sytyttää niille tehdyille tulisijoille.
- Kaupunkien ulkoilualueilla tulisijoilla saa sytyttää tulen ilman maanomistajan lupaa. Suoraan maahan tai kalliolle ei tulta saa tehdä, Ålgars kertoo.
3. Pihapiiri
Talon pihapiiristä ei saa poimia marjoja, mutta pihapiirin määritelmässä on tulkinnan varaa. Pihapiirillä ei välttämättä tarkoiteta tonttia, vaan tunnusmerkkien täytyy viitata siihen, että alue on otettu erityiseen käyttötarkoitukseen. Metrimääräistä "suojavyöhykettä" esimerkiksi tontin rakennnuksista ei ole.
Jos esimerkiksi uimaranta on toisen pihapiirissä, sitä ei saa käyttää. Jos taas se ei ole pihapiirissä, uimarantaa voitaneen käyttää jokamiehenoikeudella. Kieltokyltit voivat olla laittomia.
Pihapiiri käsittää usein vain asunnon välittömän lähiympäristön.
4. Roskaaminen
- Roskaamisella ei ole mitään tekemistä jokamiehenoikeuksien kanssa. Ydin on se, että jokainen saa hyötyä oikeuksista niin kauan kuin toimista ei aiheudu häiriötä, sanoo Suomen ladun asiantuntija Anne Rautiainen.
Ympäristöministeriö julkaisee syyskuun alussa käsikirjan, joka on tarkoitettu niin työkseen kuin huvikseenkin ulkoilevien avuksi. Käsikirjan on tarkoitus vastata monia mietityttäviin kysymyksiin siitä, mitä luonnossa saa ja ei saa tehdä.
Kommentit
Fakta
Jokainen saa veneillä, uida ja onkia
- Saat liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa, mutta et pihamaalla tai pelloilla, niityillä ja istutuksilla, joilla kulkemisesta voi aiheutua vahinkoa.- Alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua, saa esimerkiksi telttailla. Riittävästä etäisyydestä asumuksiin on pidettävä huoli, eikä kotirauhaa saa häiritä.
- Luonnonmarjojen, sienien ja kukkien poimiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin.
- Veneily, uiminen ja peseytyminen vesistössä sekä jäällä kulkeminen ovat luvallista puuhaa.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
1.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 06:13
2.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 17.6. 22:26
3.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
4.
-
Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin 06:26
5.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
6.
-
Suomalaiskeksintöä ylistetään maailmalla - The Economist: "Toinen kymppikerho" 17.6. 17:22
7.
-
Tuukka Raskille huikea nollapeli, Boston siirtyi 2-1-johtoon 06:34
8.
-
F1-maailmaa kohtasi jälleen ikävä uutinen 17.6. 23:35
9.
-
Suomalainen purjevene evakuoitiin hurjassa myrskyssä Atlantilla 06:47
10.
-
Miljonääri Eero Lehden kesämökillä jopa elokuvateatteri - katso sisäkuvat 17.6. 16:28
11.
-
Nielaisiko maa Kanaali-Koskisen? Ei saapunut taaskaan oikeuteen 17.6. 21:44
12.
-
Vastasi tekstarilla saatuun tappelukutsuun - liki kaksi vuotta vankeutta 06:28
13.
-
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle? 17.6. 19:58
14.
-
Horoskooppi 18.6.2013 06:00
15.
-
Totuus Juri Gagarinin kuolemasta vihdoin julki - syyllinen yhä elossa 17.6. 16:03
16.
-
Matti Nykänen suoraan keikalta sairaalaan - juhannuskeikkojen kohtalo auki 17.6. 14:43
17.
-
Seppo Rädyn suojatti jatkoi voittoputkeaan 00:12
18.
-
Kim Kardashian: Ei enää ikinä raskaaksi! 17.6. 20:23
19.
-
Seksiä luonnonhelmassa? Kerro kesän kuumin rakastelupaikka 17.6. 16:51
20.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
1.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
2.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
3.
-
Kiinasta pelätään löytyneen jättikupla: "Ennennäkemätöntä!" 17.6. 10:48
4.
-
Suomalaiskeksintöä ylistetään maailmalla - The Economist: "Toinen kymppikerho" 17.6. 17:22
5.
-
Mies putosi kuolemaan kerrostalon pihassa 17.6. 11:00
6.
-
Miljonääri Eero Lehden kesämökillä jopa elokuvateatteri - katso sisäkuvat 17.6. 16:28
7.
-
Teinityttö bongasi Williamin ja Harryn - katso hulvaton reaktio 17.6. 9:16
8.
-
Totuus Juri Gagarinin kuolemasta vihdoin julki - syyllinen yhä elossa 17.6. 16:03
9.
-
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle? 17.6. 19:58
10.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
11.
-
Kadonnut kolmikymppinen löytyi kuolleena 17.6. 7:54
12.
-
Pia Lamberg ja Sauli Koskinen kertovat elämästään Kaliforniassa: "En voisi palata Suomeen" 17.6. 13:35
13.
-
Vaarallisia ulkomaalaisia taas liikkeellä: Rahankerjääjät kiilasivat suomalaisauton ojaan 17.6. 9:23
14.
-
Näin lämpö vyöryy Suomeen juhannukseksi - katso kuvat 17.6. 8:08
15.
-
Nyt avautuvat turistit: Retkiopas oli niin kännissä, että jouduimme kantamaan bussista ulos 17.6. 13:42
16.
-
Erityisen raaka kaksoismurha Vantaalla - tekijälle lasku, muttei tuomiota 17.6. 12:40
17.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
18.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 17.6. 22:26
19.
-
AP: Unohda Prism - USA:lla onkin vielä suurempi salaisuus 17.6. 14:39
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Tangokuningatar Kirsi Rannolla parantumaton sairaus - ei hoitokeinoa 11.6. 14:31
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
7.
-
Pahoinpitely - Tätä asiaa Helvetin enkelit "eivät jätä rankaisematta" 11.6. 18:30
8.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
9.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
10.
-
50-kiloinen nainen sekoitti Bemari-kuskin - Suomen hauskin poliisi sai haastajan 11.6. 11:40
11.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
12.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
13.
-
Vesilasi 1,5 euroa - Hans Välimäen ravintolalle irvaillaan Facebookissa 11.6. 20:12
14.
-
Veritahrat paljastivat karmivan löydön lentokoneen laskutelinetilasta 12.6. 6:14
15.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
16.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
17.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
18.
-
Kuvasiko Googlen kamera-auto Helvetin enkeleiden väijymiehen? 11.6. 16:52
19.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
20.

Nielaisiko maa Kanaali-Koskisen? Ei saapunut taaskaan oikeuteen
"Jokin oli mennyt pieleen" - Pendolino kaksi tuntia myöhässä
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle?
Presidentti Niinistö: Kultaranta-keskusteluille jatkoa
Ylöjärvellä ammuttiin ilmapistoolilla miestä jalkaan - useita partioita paikalle
Tilastotieto: Näin monta kertaa poliisi käyttää asetta vuodessa




