Tampereen pamputus: "Poliisien teot ovat laillisuuden rajamailla"

Julkaistu: 7.7.2012 19:54

Tampereen poliisin viime keskiviikkoaamuna tekemä kiinniotto puhuttaa edelleen.

Youtube-videopalveluun ladatulla lähes puolituntisella videolla näkyy, kuinka poliisi muun muassa pamputtaa kiinniottoa estelevää, sekavaa ja alastonta miestä.

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Dan Frände on järkyttynyt kohua aiheuttaneen videon tapahtumista.

- Ihmettelen suuresti, jos syyttäjä ei vie poliisien toimintaa käräjäoikeuden arvioitavaksi. Suomen poliisi nauttii kansalaisten keskuudessa hyvin laajaa ja vahvaa kannatusta. On eittämättä ilmiselvää, että näiden poliisien käytös virkatilanteessa vaikuttaa ehdottoman negatiivisesti poliisien maineeseen, Frände sanoo.

Hän ei kuitenkaan halua tarkemmin arvioida poliisien toimintaa Tampereella.

- Hankala arvioida, onko rikosta tapahtunut. Mutta hyvin vahvasti poliisien teot ovat laillisuuden rajamailla. En sen tarkemmin halua
lähteä oikeustieteen professorina tuomaroimaan yksittäistä tapausta.

Usein Poliisiammattikorkeakoulussa luennoiva Frände on yllättynyt, miten poliisipartio ei saanut miestä taltutettua.

- Olen hämmästynyt, miten he eivät hallinneet raudoittamisen tekniikkaa. Suomessa poliisin kynnys tarttua aseeseen on ollut perinteisesti korkea, koska täällä poliisilla on kansainväliselläkin tasolla voimankäyttötekniikka hyvin hallussa. Ja poliisi on ollut siitä ylpeä.

Fränden mukaan sähkölamautin olisi ollut pamppua parempi väline kyseisessä tilanteessa. Hän sanoo, että mahdollisia rikosnimikkeitä voisivat tässä tapauksessa olla virkarikos ja pahoinpitely.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat