Suomen kesähupitapahtumat saavat täydennystä, kun ensimmäistä kertaa pidettävät piereskelyn SM-kisat paukutellaan Pohjois-Pohjanmaalla Utajärvellä.
Lauantaina 28. heinäkuuta pidettäviin kisoihin ei oteta ennakkoilmoittautumisia vastaan, vaan urheilusuoritus tehdään jonon mukaisessa järjestyksessä.
- Tavoittelemme kisalla ihmisille hauskaa ja hyvää mieltä, sanoo tapahtuman järjestäjä Seppo Kinnunen.
Jokainen kisaaja saa vuorollaan istuutua yleisön eteen pieruputken päälle. Kinnusen rakentamaan putkeen on sijoitettu desibelimittari, joka näyttää tulokset.
Suurimmat desibelit paukutellut voittaa vuoden hernekeitot, yhteensä 52 purkkia.
Pierukisoissa doping on sallittua, ja sen käyttöön jopa yllytetään. Kisaajia esimerkiksi muonitetaan hernekeitolla ja juotetaan piimällä.
Ajatus pierukisasta on kypsynyt utajärvisen Kinnusen mielessä jo vuosien ajan. Hän tapaa järjestellä kaikennäköistä ihmisten iloksi.
Tapahtuma on maksuton sekä yleisölle että osallistujille. Kinnunen uskoo kisaajia riittävän ainakin mutafutiksen SM-kisoista, joka järjestetään samassa yhteydessä.
- Piereskelyn SM-kisoihin saa osallistua taiteilijanimellä, jotta omaa identiteettiä voi pikkaisen suojella.
Vaikka kisat käydään suomenmestaruustasolla, Kinnunen kertoo kisojen herättäneen myös kansainvälistä huomiota.
- Viimeisimmät yhteydenotot ovat tulleet Saksasta, hän paljastaa.
Kunnanjohtaja kannustaa mukaan
Utajärven keskustassa kisasta ei olla kovin intoutuneita. Torilla päivää paistatteleva Mikko Kujala suhtautuu kisoihin epäillen.
- Henkilökohtaisesti en ole hirveän innostunut aiheesta, mutta hurjat ideat ovat kyllä yleensä niitä parhaita, Kujala sanoo.
Utajärvellä työskentelevä mutta naapuruskunnassa asuva Maija-Liisa Rauhio kertoo kuulleensa tapahtumasta kielteisiä kommentteja.
- Eivät ne houkuttelevalta kuulosta, Rauho pohtii.
Utajärven kunnanjohtaja Kyösti Juujärvi näkee asian toisin. Hän kannustaa mukaan leikkimieliseen kisaan. Itse hän ei aio osallistua.
- Ensi kertaa kuullessani asiasta ihmettelin. Mutta koska tunnen Seppo Kinnusen, ehtymättömän ideanikkarin, en ihmetellyt enempää, kunnanjohtaja Juujärvi kommentoi.
Hänen mielestään kisat jopa sopivat Utajärvelle.
- Olemmehan monessa suhteessa edelläkävijöitä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 21.5. 22:26
1.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
2.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
3.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
4.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
5.
-
Rähinät levisivät uusiin lähiöihin Tukholmassa 06:35
6.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
7.
-
Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa 07:26
8.
-
Lotus-pomo vastasi kuumiin Kimi-huhuihin 21.5. 19:48
9.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
10.
-
Horoskooppi 22.5.2013 06:00
11.
-
Leo Komarov palaamassa Venäjälle? 21.5. 21:22
12.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 21.5. 16:48
13.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
14.
-
Naiset varoittelevat tulevaa isää: Tästä et William välttämättä selviä 21.5. 22:45
15.
-
Armeija ajaa uutta taistelumalliaan - ampuu Rovajärvellä mökkien yli 21.5. 20:01
16.
-
Brad Pitt on uskollinen: Ei seksikohtauksia toisten naisten kanssa 21.5. 23:14
17.
-
Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin 03:00
18.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
19.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
2.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 21.5. 6:25
3.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 21.5. 7:31
4.
-
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 21.5. 22:26
5.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 21.5. 10:45
6.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
7.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
8.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 21.5. 13:08
9.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
10.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 21.5. 10:55
11.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
12.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
13.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
14.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 21.5. 15:58
15.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
16.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 21.5. 10:33
17.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
18.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 21.5. 15:16
19.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 21.5. 16:21
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
5.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
6.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
7.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
8.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
9.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
10.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
11.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
12.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
13.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti"
Mies upposi syvälle liejuun tunniksi - kolme palomiestä kiskoi naruilla ylös
Armeija ajaa uutta taistelumalliaan - ampuu Rovajärvellä mökkien yli
Metsähallitus tarkastaa Langinkosken turmapaikan
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000!
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä
Angry Birds -postimerkit julki syksyllä
Kaksosvauvojen surmista epäillyn äidin mielentila tutkitaan




