Poliisille on tullut sunnuntaiaamuna kaksi uutta vinkkiä karanneesta vaarallisesta vangista.
Tuoreimpien vinkkien mukaan Luukkonen olisi nähty julkisissa liikennevälineissä.
- Ilmoittaja piti aivan varmana, että olisi nähnyt hänet Iisalmessa linja-autoasemalla. Ilmoittaja oli kertonut hätäkeskukseen, että vanki oli pyytänyt rahaa ja kertonut, että haluaisi lähteä Nurmeksen suuntaan, kertoo ylikonstaapeli, kenttäjohtaja Jouko Hirvonen.
Toisen vinkin mukaan vanki olisi nähty junassa.
- Ilmoittajan mukaan kovasti karkulaista muistuttanut mies oli junassa Sukevalla kohti Iisalmea.
Poliisi toivoo edelleen ihmisiltä yhteydenottoja. Kaikki tiedot karkurista voi soittaa yleiseen hätänumeroon 112.
Ylikonstaapeli suhtautuu varauksella ilmoittajan aivan varmaan havaintoon.
- Meillä on melko tuore kuva hänestä, hän on vähän muuttunut siitä, mitä lehteen on mennyt. Pienellä varauksella suhtaudun siihen, Hirvonen pohtii.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 21.5. 22:26
1.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
2.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
3.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
4.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
5.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
6.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
7.
-
Brad Pitt on uskollinen: Ei seksikohtauksia toisten naisten kanssa 21.5. 23:14
8.
-
Naiset varoittelevat tulevaa isää: Tästä et William välttämättä selviä 21.5. 22:45
9.
-
Lotus-pomo vastasi kuumiin Kimi-huhuihin 21.5. 19:48
10.
-
Armeija ajaa uutta taistelumalliaan - ampuu Rovajärvellä mökkien yli 21.5. 20:01
11.
-
Tarja Turunen lauloi hääparille Metallicaa - katso video 21.5. 21:21
12.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 21.5. 6:25
13.
-
Rakastunut muusikko hajotti autonsa vankilan muuriin - yritti vapauttaa tyttöystävänsä 21.5. 22:47
14.
-
Kuvat kuolleesta bin Ladenista salataan turvallisuussyistä - "Aiheuttaisivat mielenosoituksia" 00:12
15.
-
Leo Komarov palaamassa Venäjälle? 21.5. 21:22
16.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
17.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 21.5. 16:48
18.
-
Näin saat kaukosuhteen toimimaan - 6 vinkkiä 21.5. 19:06
19.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 21.5. 15:16
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
2.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 21.5. 6:25
3.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 21.5. 7:31
4.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 21.5. 10:45
5.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
6.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
7.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 21.5. 13:08
8.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
9.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 21.5. 10:55
10.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
11.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
12.
-
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 21.5. 22:26
13.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
14.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 21.5. 15:58
15.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 21.5. 10:33
16.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 91, joista 20 lasta 21.5. 15:18
17.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
18.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
19.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
6.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
7.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
8.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
9.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
10.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
11.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
12.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
13.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
14.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti"
Mies upposi syvälle liejuun tunniksi - kolme palomiestä kiskoi naruilla ylös
Armeija ajaa uutta taistelumalliaan - ampuu Rovajärvellä mökkien yli
Metsähallitus tarkastaa Langinkosken turmapaikan
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000!
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä
Angry Birds -postimerkit julki syksyllä
Kaksosvauvojen surmista epäillyn äidin mielentila tutkitaan
Helsingin Mätäjoen myrkkyvuodon syy selvisi




