Demariministeri Maria Guzenina-Richardsonin tempoilu ällistyttää hallituskumppania.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) ailahtelu vanhustenhoidon henkilöstömitoituksen kanssa herättää ihmetystä.
Ministeri ilmoitti perjantaina haluavansa, että lakiin tehdään sittenkin kirjaus hoitajien minimimäärästä vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa. Vielä huhtikuussa hän myötäili vanhuspalvelulakia valmistelleen työryhmän kantaa, jonka mukaan määräystä sitovasta henkilöstömitoituksesta ei tarvita.
Guzenina-Richardson kiistää muuttaneensa mieltään.
–Kyse ei ole heiluriliikkeestä. Oma näkemykseni on ollut johdonmukainen koko ajan. Siinä vaiheessa, kun hyvin arvovaltainen työryhmä antoi esityksensä, mielestäni minunkin kuului esitystä kunnioittaa, hän sanoi STT:lle.
Guzenina-Richardsonin mukaan hän on perehtynyt lakiesityksestä annettuihin lausuntoihin. Lausunnon antajista puolet on kannattanut ja puolet vastustanut sitovaa kirjausta.
–Ministerinä minun tehtäväni on tuoda poliittinen päätöksenteko tähän saumaan. Päätökseni on, että henkilöstömitoitukset täytyy saada sitovasti säädettyä asetuksella.
Guzenina-Richardson perustelee linjaustaan sillä, että pelkät suositukset eivät ole purreet vanhustenhoidon epäkohtiin.
Ministerin kannasta kertoi perjantaina Helsingin Sanomat.
Kokoomus ihmeissään
Guzenina-Richardson yllätti lausunnollaan täydellisesti sekä Kuntaliiton että hallituskumppani kokoomuksen. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka toivoo, että ministeri olisi mielipiteissään johdonmukainen.
–Tietynlainen esitys on ollut, ja nyt siihen olisi kuitenkin tulossa aika iso muutos, Toivakka ihmettelee.
Hän ei lämpene kirjaukselle hoitajien minimimäärästä. Se saattaisi sitoa kuntien kädet, vaikka vanhukset tarvitsevat hyvin erilaista hoivaa.
Kuntaliitto on jyrkästi vastustanut sitovia henkilöstömitoituksia, sillä se pelkää kunnille koituvia kustannuksia. Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväisen mukaan Guzenina-Richardsonin linjaus on pettymys.
–Ministeri puolusti työryhmän kantaa heti tuoreeltaan. Itse tulkitsin sitä niin, että hän olisi asettumassa sille kannalle, ettei mitoituksia tulisi.
Vanhuspalvelulain työryhmä arvioi, että laista koituisi 100–200 miljoonan euron kulut. Kietäväisen mukaan hintalappu on aivan toisenlainen, jos mukana on sitova hoitajaminimi.
–Ne (kulut) nousevat ihan olennaisesti siitä, mitä tämä perusversio on.
Myös oppositiossa ihmetellään ministerin suunnanmuutosta. Joukko keskustan kansanedustajia moitti vanhuspalvelulain valmistelua "äärimmäisen haparoivaksi".
Perussuomalaisten Hanna Mäntylä puolestaan kiitteli Guzenina-Richardsonia siitä, että tämä on siirtynyt asiassa perussuomalaisten linjoille.
Aikataulu ja hinta täysin auki
Vanhuspalvelulain on määrä tulla voimaan ensi vuoden kesä-heinäkuussa. Siihen mennessä asetusta henkilöstömitoituksesta saadaan tuskin valmiiksi.
Guzenina-Richardsonin mukaan ensi kesänä on vasta tarkoitus aloittaa alueellinen kokeilu, jossa selvitetään, kuinka paljon hoitajia tarvitaan. Asiaa valmistelee vastikään pystyyn pantu työryhmä.
–Tässä on niin paljon myös vastustusta. Jotta vastustajat voi voittaa puolelleen, täytyy järjestää kokeilu, ministeri sanoo.
Hän ei halua toistaiseksi arvioida kustannuksia.
–Tämä on tämän hallituskauden yksi kärkihankkeista. Hallituspuolueilla on vahva tahto siitä, että laista tulee mahdollisimman hyvä ja vaikuttava.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 22.5. 23:58
1.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
2.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
3.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
4.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
5.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
6.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 06:19
7.
-
Horoskooppi 23.5.2013 06:00
8.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
9.
-
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa 22.5. 20:20
10.
-
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan 00:24
11.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 22.5. 21:30
12.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 22.5. 18:55
13.
-
Rytmihäiriöt olivat liikaa - maajoukkuehiihtäjän ura ohi 22.5. 21:45
14.
-
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat 22.5. 22:37
15.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
16.
-
Homevauriot kuohuttivat eduskunnassa: "Tuijotetaan vain firman voittoja" 22.5. 16:35
17.
-
IS paikalla Tukholman mellakkayössä: Molotovin cocktail lensi - rekka roihuisi 06:15
18.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
19.
-
Tornado iski myös Venäjällä - katso amatöörivideo 22.5. 22:04
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
4.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
5.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
6.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
7.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
8.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
9.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
10.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
11.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
12.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
13.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
14.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 22.5. 6:02
15.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
16.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 22.5. 8:54
17.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
18.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 22.5. 7:27
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Huoltoaseman pihalla kaupiteltiin laittomia untuvikkoja - "Vakava vaara!"
Hyväuskoiset ostivat olemattomia konserttilippuja - myyjille ehdollista
TS: Turkulaismies hajotti pysäköintivalvonnan toimiston parkkisakon takia
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat!
"Suun kuivumista, sekavuutta ja levottomuutta" - hulluruohosta monenlaisia oireita
Homevauriot kuohuttivat eduskunnassa: "Tuijotetaan vain firman voittoja"
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä
Palaneen rekan kuorma piti purkaa Kehä 1:lle
Kokoomuspomo lupasi soittaa Tamille
Armeijan suunnitelma Rovajärvellä tyrmistyttää




