IS:n lukijat havaitsivat viime yönä erikoisia valoilmiöitä kirkkaalla taivaalla. Toisen Ursa määrittelee tulipalloksi, mutta toinen on toistaiseksi tunnistamaton lentävä esine!
IS:n lukija havaitsi Rengossa yöllä valkoisen objektin, joka liikkui maata kohti.- Se näytti ihan meteoriitilta ja humisi lähestyessään maata, lukija kertoo.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo, että samanlainen havainto on tullut viime yönä Liperistä.
- Kyseessä on tulipallo. Näitä tulee ja menee, ne eivät ole mitenkään harvinaisia, Ursasta kerrotaan.
Tulipallo on tähdenlennon kaltainen valoilmiö, mutta huomattavasti kirkkaampi.
- Yleensä tulipallon näkee 1-5 sekunnin ajan, sitten se häviää. Ursa ei kerää havaintoja tunnistamattomista valopisteistä, jotka mutkittelevat tai näkyvät taivaalla yli 20 sekunnin ajan, asiantuntija jatkaa.
Pyöreä ja iso pallo
Toisen valoilmiön määritelmä ei ole yhtä selvä.
IS:n lukija Tia Tillander näki myös viime yönä taivaalla valoilmiön, mutta se ei hävinnyt näkyvistä muutamassa sekunnissa.
- Pallo oli pyöreä ja iso. Katselin sitä parvekkeelta kello yhden jälkeen yöllä. Se oli paikallaan jopa viidentoista minuutin ajan, jonka jälkeen se laskeutui hiljalleen, Tillander kertoo.
Ursan mukaan samanlainen havainto tehtiin viime yönä myös Salossa Kiikalassa kello 3.40.
- Tähden oloinen objekti teki siellä mutkia. Tällaisesta valoilmiöstä minulla ei ole mitään käsitystä, asiantuntija jatkaa.
- Suomessa tulee yksi tai kaksi tällaista havaintoa viiden vuoden aikana. Jos valopiste tekee jyrkän mutkan, se ei ole lentokone tai suihkukoneen soihtu, vaan määritelmän mukaisesti ufo eli tunnistamaton esine, Ursasta kerrotaan.
Myös tähtitieteilijät pitävät ilmiötä erittäin mielenkiintoisena.
Tillanderilta taivaalla näkynyt ilmiö vei yöunet.
- Vieläkin menee kylmät väreet, kun ajattelen sitä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
1.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 17:48
2.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 19:08
3.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 20:19
4.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 20:33
5.
-
Perheenäidistä tuli Lontoon sankari - päätyi kasvokkain teloittajien kanssa 22:12
6.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
7.
-
Hulluruohon myrkky syövytti opettajan sormen 22:12
8.
-
Jari Litmanen teki komean rabona-kikan Hongkongissa - katso video! 21:17
9.
-
Poliisi pidätti miehen ja naisen Lontoon verityöstä - Kaduilla partioi jo 1200 ylimääräistä poliisia 21:36
10.
-
Poliisi varoittaa: Kesä villitsee ulkomaalaiset rikoskoplat - Älä jätä edes tuuletusikkunaa auki! 18:40
11.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
12.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
13.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 13:14
14.
-
Täydellinen nainen on nyt maisteri! 20:36
15.
-
HJK hävisi taas kotonaan - Muuris-huudot raikuvat jo! 22:12
16.
-
Räikkönen: En käytä Facebookia ja haluaisin heittää puhelimeni pois 18:51
17.
-
Ruotsin mellakoiden toinen pääepäilty on suomalainen 16:32
18.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
19.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 19:14
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
1.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
2.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
3.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 13:07
4.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 11:51
5.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
6.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
7.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
8.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
9.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
10.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 14:45
11.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
12.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 17:48
13.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 10:16
14.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 13:14
15.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
16.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 15:33
17.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 16:19
18.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 12:30
19.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 09:16
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
9.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
10.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
11.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia"
Poliisi varoittaa: Kesä villitsee ulkomaalaiset rikoskoplat - Älä jätä edes tuuletusikkunaa auki!
Hulluruohosta epäiltyä Valion tuotetta toimitettu 400 suurkeittiöön
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla!
Ryytimaa järkyttää yhteiskuntarauhaa Helsingissä
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja
Joensuussa makasiinin polttaneelle naiselle yli 2 miljoonan lasku
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun
Aamulehti: Peruskoulujen numeroita vuoti etukäteen oppilaille
Kossupullon etiketti vaihtuu – tilalle juhlapullo!




