Lapset haittaavat maahanmuuttajanaisten suomen opiskelua

Julkaistu: 10.8.2012 11:16

Työ- ja elinkeinoministeriö selvittää maahanmuuttajien kokemuksia heidän kotoutumisestaan Suomeen

Laaja kysely lähetetään vajaalle 3000 maahanmuuttajalle.

Ministeriötä kiinnostaa muun muassa maahanmuuttajien suomen kielen oppiminen ja kielen käyttö arjessa, koska kielitaito on keskeistä kotoutumisessa.

Suomessa asuu esimerkiksi somalialaistaustaisia naisia, joiden kielitaito on puutteellinen perhetilanteen vuoksi, vaikka osa heistä on asunut Suomessa jo vuosia.

Jos lapsia on paljon, naiset eivät välttämättä pysty käymään kursseilla, kerrotaan Monika-Naisten liitosta. Liitto on monikulttuuristen järjestöjen kattoyhdistys.

Esimerkiksi äitien mahdollisuudet saada kieliopetusta paranivat uuden kotoutumislain takia. Ennen vuotta 2011 maahanmuuttajan lähes koko kotoutumisaika saattoi kulua vanhempainvapaalla. Nykylain mukaan kotoutumista voidaan pidentää, jos se on keskeytynyt esimerkiksi lapsen syntymän takia.

Heikko kielitaito on suurin este työnsaannille. Kieli on helpompi omaksua, jos maahanmuuttajilla on jonkinasteista peruskoulutusta heidän saapuessaan Suomeen.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat