Ehdotus kotitalousvähennyksen korottamisesta ei saa kannatusta vihreiden puheenjohtajalta Ville Niinistöltä.
Vihreiden mielestä kotitalousvähennys on yhä varsin antelias, vaikka sitä pienennettiinkin vuodenvaihteessa.
- Tätä varmaan arvioidaan hallituksessa yhdessä, mutta näkisin, että budjetin keskeiset verolinjaukset on jo sovittu, Niinistö sanoi puolueensa hallitusryhmän kokouksen jälkeen Kouvolassa.
Kotitalousvähennyksen korotuksen perään huuteli perjantaina Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder, jonka mielestä vähennysoikeus pitäisi palauttaa vähintään entiselleen. Myös kokoomuksen kansanedustaja Petteri Orpo on esittänyt korotusta.
Kotona teetettävästä korjaus- ja siivoustyöstä saatavaa kotitalousvähennystä pienennettiin voimakkaasti vuodenvaihteessa.
Vähennys leikattiin 60 prosentista 45 prosenttiin, minkä lisäksi vähennyksen enimmäismäärää laskettiin 3000 eurosta 2000 euroon saajaa kohti vuodessa.
Niinistön mielestä kotitalousvähennyksen aiempi korkea taso oli tarkoitettu lama-ajan elvytykseen.
- Kasvu- ja työllisyysratkaisuja on arvioitava yhtenä kokonaisuutena. Kotitalousvähennys on erittäin tehokas vähennys, mutta sen taso on edelleen hyvin antelias.
Arhinmäen kulttuurilinja tarkkailuun
Hallitus kokoontuu päättämään ensi vuoden budjetista elokuun viimeisinä päivinä, mutta neuvotteluita ministereiden kesken käydään jo ennen sitä.
Vihreiden puheenjohtaja aikoo puhutella vasemmistoliiton kollegaansa Paavo Arhinmäkeä tämän kulttuurilinjauksista.
Niinistö sanoo, että hän haluaa varmistaa sen, että kulttuurin koko kirjo saa rahaa tasapuolisesti.
- Kulttuuriministeri Arhinmäen kanssa aion käydä keskusteluita siitä, että kohteleeko budjetti kaikkia kulttuurimuotoja tasa-arvoisesti, kun kulttuuribudjetti on aika tiukka.
Arhinmäkeä on arvosteltu julkisuudessa voimakkaasti siitä, että hän väheksyisi korkeakulttuuria.
Opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd) kanssa Niinistö haluaa käydä vielä kerran läpi sen, onko peruskoulutukseen varattu riittävästi rahaa.
- Jos budjetissa on mahdollista saada elvyttävää rahoitusta, niin homekoulujen kunnostamiseen voisi suunnata enemmänkin määrärahoja kuin budjetissa on esitetty, Niinistö sanoi.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Jukka Jalonen: Ihan perseestä! 19:47
1.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19:42
2.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 17:18
3.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 17:29
4.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 16:57
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 12:50
6.
-
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla - juomavesi loppumassa 19:46
7.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 20:19
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 14:56
9.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 13:47
10.
-
Raju törmäys - lietekuljetus kääntyi ohittavan pakettiauton eteen 18:13
11.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
13.
-
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä 14:14
14.
-
Nyrkkeilymestari kärsi kaamean silmävamman - katso kuvat jos uskallat 18:18
15.
-
Auton omistajaa odotti ikävä yllätys aamulla Paimiossa 16:16
16.
-
Ruotsalaislehti: Granlundista Suomen syntipukki - taas 20:34
17.
-
Pysytkö enää perässä Pattinsonin ja Stewartin on/off-suhteessa? Tässä tuorein käänne 15:27
18.
-
Hankkikaa huone! Paris Hilton ja River Viiperi lemmenkipeinä - katso kuvat! 18:31
19.
-
USA parempi rankkareissa - Leijonat jäi neljänneksi 19:31
20.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
1.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
2.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
3.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 12:50
5.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 08:40
6.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 14:56
7.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 17:18
8.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
9.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 13:47
10.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 08:23
11.
-
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show 02:15
12.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 05:26
13.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 16:57
14.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
15.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 17:29
16.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 18.5. 21:13
17.
-
Mystinen vika viivästytti Finnairin lentoa 666: "Koski vain meitä" 16:05
18.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 20:19
19.
-
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä 14:14
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
6.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
13.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.

Raju törmäys - lietekuljetus kääntyi ohittavan pakettiauton eteen
Vantaan bussiliikenteen kaaos jatkuu maanantaina
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan"
Tässä ovat loton oikeat numerot
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle




