Lahdessa tuskailiin sunnuntaina pitkin yötä kuuluneesta kovaäänisestä musiikista. Etenkin basson jumputus oli huomiota herättävän äänekästä.
Yleisöilmoituksia kovaäänisestä musiikista ei hätäkeskukseen ilmeisesti tullut, mutta useat ihmiset kaupungilla kertoivat asiasta poliisille, jopa useamman kilometrin päässä tapahtumapaikalta.- Eräskin viiden kilometrin päässä asuva kaveri sanoi, ettei ollut nukkunut kahden jälkeen silmäystäkään, kertoo ylikonstaapeli Antti Reijula.
Poliisipartio paikallisti kovaäänisen musiikin Kärpäsenmäellä sijaitsevalta vanhalta raviradalta aamulla kello 7 aikaan. Raviradalle oli kokoontunut parinkymmenen hengen nuorisoporukka ja virittänyt valtavia, noin parimetrisiä kaiuttimia pikkukaiuttimien lisäksi ja pistänyt bileet pystyyn.
Kaiuttimet oli tuotu paikalle perävaunulla, henkilöauton kyytiin ne eivät olisi mahtuneet.
- Siellä nämä kaverit hengailivat, pyörivät ja ottivat olutta. Sellaista lauantai-illan huumaa, Reijula kuvailee.
Suuren maailman tyyliin yksi miehistä toimi dj:nä asianmukaiset kuulokkeet korvillaan ja skrätsäsi levyjä.
- Kyllä siitä ihan kansainvälinen disko tuli mieleen. Bassot kumisivat mielettömästi, niistä lähti ihan mahdoton mekkala. Virta oli saatu kai jollain aggregaatilla, Reijula ihmettelee.
Dj ei huomannut partion saapumista, ennen kuin poliisit seisoivat ihan vieressä.
Moneenko juhlat olisivat jatkuneet, jos poliisit eivät olisi tulleet paikalle?
- Kyllä viimeistään aamupäivällä olisi tullut soittoja, kun melko lähellä sijaitsevassa Salpausselän kirkossa Metsäkankaalla olisi alkanut kirkonmenot.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
1.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
2.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
3.
-
Hittikuohari katosi Alkon hyllyiltä - nämä viedään käsistä ruokakaupoista juhannuksena 08:46
4.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
5.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
6.
-
Selänne myönsi MTV3:lle: "Ensimmäiset hetket, kun ei ollut hauskaa" 07:28
7.
-
Sääpä-pääpä-sääpä-pari meni naimisiin 08:42
8.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 07:07
9.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
10.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
11.
-
HS-gallup: Suomen suurin puolue vaihtui - tässäkö syy? 06:58
12.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
13.
-
IS Supersää nyt myös iPhonelle! 09:04
14.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
15.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
16.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
17.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
18.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
19.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
20.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
1.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
2.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
3.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
4.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
5.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
6.
-
Varkaan viemä Suomen ainoa työkone löytyi - omistaja kyynelehti 18.6. 15:01
7.
-
Juhannuksen virallinen sääennuste julki: Osa saa hellettä – osa ehkä sadetta! 18.6. 15:13
8.
-
Kyrö raivostui Ylelle: ”Suojelette epo-gangsteria” 07:53
9.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
10.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
11.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
12.
-
Lumivarkaat iskivät Saariselällä - rikosilmoitus tulossa 18.6. 9:08
13.
-
Apteekkari: Lääkäri tilasi 120 000 yksikköä epoa - "hän oli selvästi hermostunut" 18.6. 11:25
14.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
15.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
16.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
17.
-
Tunnistatko kuka tämä missi on? 18.6. 12:34
18.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
19.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 18.6. 6:13
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
7.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
8.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
9.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
10.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
11.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
12.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
13.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
20.

Hittikuohari katosi Alkon hyllyiltä - nämä viedään käsistä ruokakaupoista juhannuksena
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin"
HS-gallup: Suomen suurin puolue vaihtui - tässäkö syy?
Ratkeaako Kataisen rooli "Himas-kohussa" tänään?
Lottoon tulee lähetysten siirtymisen myötä toinenkin muutos
Tutkinnanjohtaja: Baana-ampumisesta ei esitutkintaa
Mitä tapahtui Erkille, 19, Kokkolan illassa?
17-vuotias katosi koulumatkalla liki vuosi sitten - poliisi pyytää apua
Juhannuksen virallinen sääennuste julki: Osa saa hellettä – osa ehkä sadetta!




