Poliisi on kuulustellut 8-vuotiaan Eerikan isää pahoinpitelystä, jonka kohteeksi hän joutui Vantaan vankilassa.
- Hän on kertonut, että yksi miehistä löi, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen sanoo.
Muut siis pitivät vahtia tai muutoin varmistivat pahoinpitelyn onnistumisen. IS:n tietojen mukaan isä itse on kertonut muissa yhteyksissä, että hyökkääjiä oli neljä.
Poliisi selvittelee yhä, onko vankilasta saatavissa valvontakameratallennetta, joka voisi auttaa tapauksen selvittelyssä.
35-vuotias isä selvisi pahoinpitelystä suhteellisen vähäisin vammoin, joihin hän sai hoitoa Peijaksen sairaalassa.
IS:n tietojen mukaan hän sai haavan takaraivoon, auenneen silmäkulman ja aivotärähdyksen. Takaraivo oli iskeytynyt sellin seinään.
Pahoinpitely tapahtui melkein heti sen jälkeen, kun Vantaan vankila oli siirtänyt isän tutkintavankeuden aikaisesta eristyksestä avoimempiin oloihin.
Isälle oli murhatutkinnan ajaksi määrätty tiukat yhteydenpitorajoitukset, jotta hän ei pääsisi sotkemaan esitutkintaa.
Rajoitukset eivät olleet enää tarpeen esitutkinnan valmistuttua. Helsingin käräjäoikeus purki rajoitukset viime viikon torstaina, jolloin mahdollistui isän siirtäminen avoimemmalle vankilaosastolle.
Pahoinpitely tapahtui kolme päivää myöhemmin sunnuntaina.
Vankilassa jupakka kirjattiin IS:n tietojen mukaan ensi alkuun "kaatumiseksi".
Vankila teki asiasta rikosilmoituksen vasta tiistaina sen jälkeen, kun tieto hakkaamisesta oli tullut muuta kautta julkisuuteen.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22:21
1.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 19:18
2.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 17:09
3.
-
IS seuraa mellakoita Ruotsissa: "Allianssi on leikannut liikaa" 20:26
4.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 18:57
5.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
6.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 18:55
7.
-
Brad Pitt: "Tein itselleni paljon vahinkoa huumeiden kanssa" 22:50
8.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 21:30
9.
-
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat 22:37
10.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 17:18
11.
-
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa 20:20
12.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 16:09
13.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
14.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
15.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 14:16
16.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
17.
-
He ovat jo ilmoittautuneet Madeleinen häihin 20:55
18.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
19.
-
Tornado iski myös Venäjällä - katso amatöörivideo 22:04
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
1.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 15:20
2.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
3.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
4.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 17:17
5.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
6.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
7.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 14:40
8.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
9.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
10.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 17:09
11.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 19:18
12.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
13.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 13:54
14.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 08:54
15.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 16:09
16.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 17:18
17.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
18.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 14:16
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
19.

Huoltoaseman pihalla kaupiteltiin laittomia untuvikkoja - "Vakava vaara!"
Hyväuskoiset ostivat olemattomia konserttilippuja - myyjille ehdollista
TS: Turkulaismies hajotti pysäköintivalvonnan toimiston parkkisakon takia
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat!
"Suun kuivumista, sekavuutta ja levottomuutta" - hulluruohosta monenlaisia oireita
Homevauriot kuohuttivat eduskunnassa: "Tuijotetaan vain firman voittoja"
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä
Palaneen rekan kuorma piti purkaa Kehä 1:lle
Kokoomuspomo lupasi soittaa Tamille
Armeijan suunnitelma Rovajärvellä tyrmistyttää
STV: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa




