Valkeakoskelaismiestä epäiltiin poliisien salakatselusta, kun poliisit tallentuivat miehen kotona olevaan valvontakameraan viime heinäkuussa.
Syyttäjän mukaan mies ei syyllistynyt asiassa rikokseen. Pirkanmaan johtavan kihlakunnansyyttäjän Jouko Nurmisen mukaan selvää on, ettei julkisella paikalla virkatehtäväänsä suorittavan poliisin kuvaaminen ole salakatseluna rangaistavaa. Tilanne ei ratkaisevasti muutu siitä, että poliisi suorittaa tehtäviä yksityisellä paikalla, kuten kotona.- Kun poliisi tekee virkatoimia kentällä, oli se sitten julkisella tai toisen kotirauhalla suojatussa paikassa, niin ei hän saa mitään yksityisyyden suojaa niitä toimia tehdessään. Poliisi ei silloin tee mitään sellaista intiimiä, minkä takia hänen yksityisyyttään pitäisi suojata. Poliisi tekee silloin virkatointaan, Nurminen sanoi.
Nurminen korostaa, ettei kansalaisten parissa suoritettavan virkatehtävän tarkkaileminen sinällään voi loukata virkamiehen yksityisyyttä.
Poliisit vetosivat siihen, että kuvaaminen oli tapahtunut salaa, siitä ilmoittamatta. Nurmisen mukaan kameravalvonnasta ilmoitusvelvollisuus ei koske luonnollisen henkilön yksityisiin tarkoituksiin suorittamaa kuvausta.
- Yleisesti katson, että olisi nurinkurista jos perustuslain turvaamaa yksityiselämän suojaa lain nojalla rajoittamaan joutuvat virkamiehet nauttisivat samalla sen henkilön kotirauhan suojaa, jonka yksityisyyteen he kajoavat, Nurminen kirjoittaa päätöksessään.
Asunnossa oli tallentava kameravalvonta, jonka yksi kamera oli suunnattuna asunnon takaovelle. Molemmat poliisit tulivat kuvatuiksi sisällä käydessään. Poliisimiesten käyttämällä reitillä ei tapahtuma-ajankohtana ollut kameravalvonnasta varoittavia kylttejä.
Nurminen muistutti syyttämättäjättämispäätöksessään, että kotien kameravalvonnan yleistyessä virkatointa suorittavien pitää varautua siihen, että heitä voidaan tarkkailla samalla tavoin kuin julkisella paikalla.
Mies oli asentanut kotiinsa valvontajärjestelmän murtovarkaiden ja koirien etävalvonnan vuoksi. Poliisimiehet menivät asuntoon tarkastustehtävälle.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 21.5. 22:26
1.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
2.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
3.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
4.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
5.
-
Rähinät levisivät uusiin lähiöihin Tukholmassa 06:35
6.
-
Lotus-pomo vastasi kuumiin Kimi-huhuihin 21.5. 19:48
7.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
8.
-
Horoskooppi 22.5.2013 06:00
9.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
10.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
11.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 21.5. 16:48
12.
-
Leo Komarov palaamassa Venäjälle? 21.5. 21:22
13.
-
Armeija ajaa uutta taistelumalliaan - ampuu Rovajärvellä mökkien yli 21.5. 20:01
14.
-
Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin 03:00
15.
-
Brad Pitt on uskollinen: Ei seksikohtauksia toisten naisten kanssa 21.5. 23:14
16.
-
Naiset varoittelevat tulevaa isää: Tästä et William välttämättä selviä 21.5. 22:45
17.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
18.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 21.5. 16:21
19.
-
Tarja Turunen lauloi hääparille Metallicaa - katso video 21.5. 21:21
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
2.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 21.5. 6:25
3.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 21.5. 7:31
4.
-
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 21.5. 22:26
5.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 21.5. 10:45
6.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
7.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
8.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 21.5. 13:08
9.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
10.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 21.5. 10:55
11.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
12.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
13.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 21.5. 15:58
14.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
15.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
16.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
17.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 21.5. 10:33
18.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 21.5. 15:16
19.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 21.5. 16:21
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
5.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
6.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
9.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
10.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
11.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
12.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
13.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu
Ricky nöyryytti rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti"
Mies upposi syvälle liejuun tunniksi - kolme palomiestä kiskoi naruilla ylös
Armeija ajaa uutta taistelumalliaan - ampuu Rovajärvellä mökkien yli
Metsähallitus tarkastaa Langinkosken turmapaikan
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000!
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä
Angry Birds -postimerkit julki syksyllä
Kaksosvauvojen surmista epäillyn äidin mielentila tutkitaan




