Signe, Varma

Kotimaa

Ulos Valikko

Kotimaa

Frederik pyrkii eduskuntaan: ”Mikä h***etin hyväntekeväisyyslaitos Suomi on?”

Hiljattain 70 vuotta täyttänyt iskelmätähti Frederik, eli Ilkka Sysimetsä pyrkii eduskuntaan tänä vuonna. Frederik on ollut eduskuntavaaliehdokkaana kahdesti aiemmin vuosina 2007 ja 2003.
Frederik kertoo Ilta-Sanomille, että hän ilmoittaa puolueensa myöhemmin tällä viikolla. Vuoden 2007 vaaleissa Frederik oli perussuomalaisten ehdokkaana ja vuonna 2003 liberaalien ehdokkaana.

Vaaliteema hänellä on jo tiedossa.

– Lähden hakemaan lakia ja oikeutta tässä Suomessa. Tässä on helvetin monta asiaa. Tietenkin yksi kysymys on maahanmuuttoasia, että maahanmuuttajat pantaisiin töihin ja heille tulisi pakollinen kieliopetus, Frederik kertoo Ilta-Sanomille.

Hän haluaa ottaa myös yksityisyrittäjien asiat esille. Frederikin mielestä esimerkiksi siinä ei ole järkeä, että kampaamon pitää hakea itsenäisyyspäivänä erikseen kallista aukiololupaa.

– Tässä ei ole mitään järkeä, että yrittäjiä rokotetaan. Pieniltä yrityksiltä, kuten kampaajilta ja baarienpitäjiltä pitäisi ottaa alv (arvonlisävero) pois ilman muuta. Ja jokaisen on saatava pitää liikettään niin kauan kuin haluaa, Frederik sanoo.

Hän ihmettelee myös sitä, miksi ulkomaalaiset saavat opiskella ilmaiseksi Suomessa.

– Minkä takia ulkomaalaiset opiskelevat yliopistossa ilmaiseksi täällä ja lähtevät sitten karkuun täältä? Mikä helvetin hyväntekeväisyyslaitos Suomi on? Frederik kysyy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      26-vuotias turisti kuvasi lomansa Pohjois-Koreassa Instagramiin – tässä tulos

    2. 2

      Kommentti: Epämiellyttävä totuus Cheekistä

    3. 3

      Tutkija hämmästyi Juha Sipilän tempusta: ”Olipa aikamoinen kani hatusta”

    4. 4

      Epäily: yhdysvaltalaiskoneet loukkasivat sunnuntaina Suomen ilmatilaa

    5. 5

      Kauhistuksen kanahäkki! Entistä Twin Peaks-tähteä ei ole enää tunnistaa – kuvalinkki hätkähdyttäviin kuviin

    6. 6

      Äidin tuska: ”Muut saattelivat poikansa opiskelemaan, minä vankilaan”

    7. 7

      Vain kolmella lapsella maailmassa on sama diagnoosi kuin 7-vuotiaalla Helmillä

    8. 8

      Etelä-Korea huolestui: ”70% Pohjois-Korean sukellusveneistä lähti liikkeelle tukikohdista”

    9. 9

      Mediat: USA:n armeijan tukikohdassa Japanissa useita räjähdyksiä

    10. 10

      Kerrassaan upea morsian! Juno sai Jannansa – katso kuvat vastanaineista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tuska: ”Muut saattelivat poikansa opiskelemaan, minä vankilaan”

    2. 2

      26-vuotias turisti kuvasi lomansa Pohjois-Koreassa Instagramiin – tässä tulos

    3. 3

      Kuvat mielenosoittajien lakanasta Helsingissä leviävät – professori mykistyi: ”Huh huh – vetää sanattomaksi”

    4. 4

      Vain kolmella lapsella maailmassa on sama diagnoosi kuin 7-vuotiaalla Helmillä

    5. 5

      ”D.B. Cooper” kaappasi matkustajakoneen, sai 200 000 dollarin lunnaat, hyppäsi pimeyteen – ja katosi

    6. 6

      Tämä farssi ei unohdu! 12 vuotta yleisurheiluhistorian kaaottisimmasta MM-kilpailusta

    7. 7

      Ruotsin pahamaineisin sarjaraiskaaja hakattiin golfmailalla

    8. 8

      Säteilevä morsian! Tanja Poutiaiselta upea hääkuva – ”Elämäni suurin päivä”

    9. 9

      Kerrassaan upea morsian! Juno sai Jannansa – katso kuvat vastanaineista

    10. 10

      Kommentti: Epämiellyttävä totuus Cheekistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jukka Puotila sairastui vakavasti – ”Polvet notkahtivat, ja maailma pysähtyi”

    2. 2

      Näin komeita ovat Vesa-Matti Loirin pojat – katso yhteiskuva!

    3. 3

      Kohu Miss Tampere -kilpailussa – huijannut finalisti hylättiin

    4. 4

      Tavallinen nainen photoshopattiin 18 maan kauneusihanteita vastaavaksi - mikä miellyttää eniten?

    5. 5

      Jorma, 70, on käynyt kaikissa maailman valtioissa yhtä lukuun ottamatta - selvinnyt pelkällä suomella

    6. 6

      Reijon ”pyöristetty” P-kiekko kelpasi 15 vuotta, sitten tuulilasiin lävähti yllätys: ”Tämä on jo pilkun pahoinpitelyä”

    7. 7

      Kolmen vuoden koulutus, heti 5400 €/kk-työ – tällaista on Lidlin korkeakoulussa

    8. 8

      Timmin ex-salkkaritähden ”turvonnut” kuva käynnisti raskaushuhut – ”En ymmärtänyt mistä jengi puhuu”

    9. 9

      Näitä sanoja nuoret Suomessa nyt käyttävät – moni aikuinen ei tiedä merkitystä

    10. 10

      229-senttisen jätin hurja muodonmuutos – tältä Kiinan suurin urheilutähti näyttää nyt

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      26-vuotias turisti kuvasi lomansa Pohjois-Koreassa Instagramiin – tässä tulos

    2. 2

      Kommentti: Epämiellyttävä totuus Cheekistä

    3. 3

      Tutkija hämmästyi Juha Sipilän tempusta: ”Olipa aikamoinen kani hatusta”

    4. 4

      Epäily: yhdysvaltalaiskoneet loukkasivat sunnuntaina Suomen ilmatilaa

    5. 5

      Kauhistuksen kanahäkki! Entistä Twin Peaks-tähteä ei ole enää tunnistaa – kuvalinkki hätkähdyttäviin kuviin

    6. Näytä lisää