Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mies vangittiin Porvoon tuomiokirkon palosta

Porvoon käräjäoikeus päätti tänään vangita 18-vuotiaan miehen epäiltynä tuomiokirkon tuhopoltosta. Rikosnimike on törkeä tuhotyö. Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin ja esitutkinta-aineisto julistettiin salaiseksi. Poliisi on vapauttanut vapautti kaksi muuta epäiltyä, naisen ja miehen.

Poliisi pidätti keskiviikkona kolme 18-20-vuotiasta nuorta epäiltynä Porvoon tuomiokirkon polttamisesta.

Kolmikko ilmoittautui itse poliisille maanantai-iltana ja kertoi olevansa vastuussa kirkkopalosta. Poliisi oli jo tuolloin kolmikon perässä.

Heidät pidätettiin todennäköisin syin epäiltynä törkeästä tuhotyöstä. Tuomiokirkko syttyi palamaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hiukan kahden jälkeen.

Tutkinnanjohtaja Bengt Renlundin mukaan tekoa pidetään tahallisena. Poliisi rajaa vahingossa syttyneen palon mahdollisuuden pois.

- Pidämme tekoa tahallisena. Rikosnimikkeenä on törkeä tuhotyö, ja se edellyttää tahallisuutta, hän sanoo.

Kaksi nuorta
vapautettiin

Todennäköisin syin vaadittu vangitseminen merkitsee myös sitä, että viikon päästä ei edellytetä lisänäyttöä. Mies voidaan pitää vangittuna mahdolliseen oikeudenkäyntiin saakka.

Porvoon käräjäoikeuden tuomari Vesa Komulainen kertoi, että mies voi pyytää vangitsemisperusteen harkintaa uudelleen.

- Jos sitä pyydetään, niin se on käsiteltävä neljän päivän kuluessa, Komulainen sanoi. Vangitsemisperusteen mahdollisen harkinnan välillä on kuitenkin oltava kahden viikon jakso.

Poliisi ilmoitti tänään vapauttaneensa kaksi muuta epäiltyä, naisen ja miehen. Renlund kertoo, että kahden muun epäillyn kiinni pitämiseen ei katsottu olevan aihetta.

- Aikanaan esitutkinnan valmistuessa heidän mahdollinen osuutensa selviää, Renlund sanoo. Hän sanoo, että nyt vangittu nuori ja kaksi vapautettua olivat yhdessä maanantaina, kun Porvoon tuomiokirkon katto syttyi palamaan.

Nuoret ilmoittautuivat
poliisille palopaikalla

Kolme nuorta tunnusti Porvoon tuomiokirkon tuhopolton maanantaina kello 19 - puoli vuorokautta suurpalon syttymisen jälkeen. Silminnäkijöiden mukaan nuoret tunnustivat palon poliisipartiolle tekopaikalla, aivan kirkon muurien ulkopuolella.

Kolme nuorta - yksi tyttö ja kaksi poikaa - saapui palopaikalle maanantai-iltana. Silminnäkijän mukaan he sanoivat ensin jotain aluetta vartioineelle varusmiehelle, minkä jälkeen varusmies kutsui paikalle poliisipartion.

Tuomiokirkon raunioita kuvaamaan tullut pariskunta kuuli, kuinka pitkätukkainen nuori sanoi poliiseille "minä sen sytytin". Irokeesimies ja nuori nainen pysyttelivät hieman kauempana.

Kolmikko jutteli hetken poliisien kanssa, minkä jälkeen poliisit ohjasivat nuoret poliisiauton luo. Auton luona käytiin vielä pieni keskustelu. (IS-STT)

Katso, miltä näyttää kirkon sisällä nyt

Porvoon tuomiokirkon tulipalo

Näitä luetaan!

  1. 1

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

  6. 6

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  7. 7

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  8. 8

    Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

  9. 9

    Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

  10. 10

    Suomi avasi MM-salibandyn murskavoitolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  9. 9

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  10. 10

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

  6. Näytä lisää