Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kalastajat nujakoivat Tenojoella

Kahdelle ulkopaikkakuntalaiselle kalastajalle syntyi toissa iltana riitaa kalastuspaikasta Tenojoen varressa, perhokalastajien suosimalla paikalla.

Noin 60-vuotiaiden miesten sanaharkka yltyi nujakaksi, jonka aikana molemmat osapuolet kävivät myös joen puolella vilvoittelemassa.

Käsirysyn seurauksena toisen miehen kalastusväline hajosi ja molempien miesten kännykät rikkoutuivat. Lisäksi toinen miehistä loukkasi kätensä.

Inari-Utsjoen poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä ja vahingontekona.

Poliisin kertoman mukaan tilanne sai alkunsa, kun toinen kalastajista jätti oman kalastuspaikkansa, mutta varasi sen itselleen myöhemmäksi jättämällä paikalle repun.

Palattuaan hän huomasi toisen miehen kalastelevan paikallaan. Asiasta syntyi kiistaa, jonka jälkeen paikkaansa varannut kävi käsiksi toiseen kalamieheen.

Tutkinnanjohtajan, vanhemman konstaapelin Olli Tapion mukaan tutkinta on vasta alkuvaiheessa, mutta "varatulle" paikalle kalastamaan saapunut on tapauksessa asianomistajana. Hänen mukaansa vastaavat tapaukset ovat harvinaisia.

- Kun yötä päivää yritetään sitä lohta, niin tällaiseksi se voi mennä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Upeaa, Musti ja Iivo – Suomen miehet jyräsivät parisprintin MM-finaaliin!

  2. 2

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    Saarinen ja Niskanen mitalivauhdissa! Suomalaisduo parisprintin MM-loppukilpailuun

  8. 8

    Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

  9. 9

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  10. 10

    Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  9. 9

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  10. 10

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Upeaa, Musti ja Iivo – Suomen miehet jyräsivät parisprintin MM-finaaliin!

  2. 2

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. Näytä lisää