Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tanja Saarelan leikkaus sujui hyvin

Kulttuuriministeri Tanja Saarelan (kesk) eilinen leikkaus sujui IS:n saamien tietojen mukaan hyvin, eikä ministerillä ole hätää missään suhteessa.

Ministeri on luvannut palata töihin jo huomenna osallistuakseen budjettikeskusteluun eduskunnassa. Hänelle on kirjoitettu viisi päivää sairauslomaa tälle viikolle.

Saarelalle tehtiin eilen leikkaus, jossa suolistosta poistettiin kasvain.

Saarela on ollut lääkärin seurannassa viime keväästä, jolloin hän oli sairauslomalla suolisto-ongelmien takia. Viime viikolla hänellä havaittiin neljän sentin kokoinen kasvain.

Lääkärin mukaan syytä huoleen ei ollut, mutta kasvaimen poisto oli suotavaa.

Saarela jäi suolistosairauden vuoksi sairauslomalle häämatkansa jälkeen kesäkuun alussa ja palasi ministerin tehtäviin heinäkuun alussa. Hänelle tehtiin kesäkuun alussa leikkaus vaivan hoitamiseksi.

Saarela (tuolloin Karpela) oli sairauslomalla myös reilu vuosi sitten. Kulttuuriministeri sairastui silloin anemiaan. Hänelle tehtiin verensiirto, kun hemoglobiiniarvot laskivat vaarallisen alas.

Maaliskuussa 2004 ministeri oli kolme päivää sairauslomalla kystan puhkeamisen vuoksi.

Syksyllä 2003 kulttuuriministeri sai työmatkallaan Sisiliassa ruokamyrkytyksen. (IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  6. 6

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  7. 7

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  8. 8

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  9. 9

    Katso Tuntematon sotilas ISTV:stä!

  10. 10

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  4. 4

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  8. 8

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  9. 9

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  10. 10

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  6. Näytä lisää