Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Humalainen isä pani 10-vuotiaan juoppokuskiksi

10-vuotias poika ohjasi kymmeniä kilometrejä pakettiautoa syyskuisena iltana Etelä-Pohjanmaalla. Auton kyydissä istui pojan isä yli 2 promillen humalassa.

Pieni kuljettaja oli ajellut kymmeniä kilometrejä mm. valtatie 16:lla. Keli oli tuolloin isommallekin kuljettajalle vaativa, sillä taivaalta satoi tihkua ja sysimusta tien pinta oli märkä.

Tapaus tuli ilmi, kun poliisipartio kiinnitti huomionsa pieneltä näyttäneeseen kuljettajaan. Auto seisoi tuolloin tien varressa Kauhavalla. Poika odotti ratin takana, kun isä oli tarpeillaan ojan reunalla.

Kun poika huomasi poliisit, hän hyppäsi ulos ja juoksi apukuljettajan paikalle. Poliisi huomasi, että kuljettajan istuin oli säädetty niin eteen, ettei isä ollut voinut siinä istua.

Poliisikuulustelussa isä kertoi antaneensa pojalleen ajo-opetusta.

Poika oli ajamaan lähtiessään laittanut auton trippimittarin päälle. Mittari näytti 39 kilometriä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  2. 2

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  3. 3

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

  6. 6

    Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

  7. 7

    IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

  10. 10

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  2. 2

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  3. 3

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

  6. Näytä lisää