Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kenkien kuivattelu kiukaalla toi rikostuomion

Kiukaalla kärventyneet ja palamaan syttyneet kengät toivat espoolaiselle miehelle sakot ja tuomion yleisvaaran tuottamuksesta.

Joulukuussa 2003 mies saapui Matinkylässä sijaitsevaan kerrostaloasuntoonsa ja laittoi märät kengät kuivumaan kiukaan päälle.

Kuivattaja kertoi oikeudessa, että laittoi kiukaan lämpenemään "vain minuutiksi" ja painui nukkumaan tunniksi. Tällä välin kengät kuumenivat ja syttyivät palamaan.

Syyttäjä vaati Espoon käräjäoikeudessa miehelle sakkoja ja maksamaan vakuutusyhtiöille yli 100 000 euroa tulipalon aiheuttamista vahingoista. Espoon käräjäoikeus hylkäsi vuonna 2005 koko syytteen.

Helsingin hovioikeus otti tapaukseen aivan toisenlaisen kannan. Sen mielestä mies on syypää yleisvaaran tuottamukseen, koska hän ei valvonut kenkien kuivumista.

Tulipalossa mies menetti koko omaisuutensa ja sai pahoja palovammoja. Lisäksi yläkerran huoneistot ja naapuriasunnot kärsivät vesi- ja savuvahinkoja.

Vaara uhkasi
useita

Hovioikeus katsoi, että tulipalon aiheuttama vaara uhkasi useita ihmisiä.

Ulkomaalaistaustaisen miehen huolimaton menettely aiheutti yleistä hengen ja terveyden vaaraa. Oikeuden mielestä mies ei kuitenkaan sytyttänyt paloa tahallaan vaan huolimattomuudesta eikä hän näin ollut syypää tuhotyöhön.

Mies olikin kertonut oikeudessa, ettei tuntenut kiukaan kytkimen toimintaa ja laitteiden toimintaperiaatetta.

Oikeus kohtuullisti espoolaisen rangaistusta, koska hän itse kärsi mittavat vahingot tulipalossa. Hänelle lankesivat maksettavaksi 400 euron sakot.

Hovioikeus katsoi, ettei 33-vuotiaan kuivattajan tarvitse maksaa vakuutusyhtiöille korvauksia, koska hänen huolimattomuuttaan ei voi pitää olosuhteisiin nähden törkeänä.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

  4. 4

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  5. 5

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  6. 6

    KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

  9. 9

    Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

  10. 10

    IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  6. 6

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  9. 9

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  10. 10

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

  4. 4

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  5. 5

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  6. Näytä lisää