Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Flying Finniä epäillään talousrötöksistä

Runsas vuosi sitten nurin menneen halpalentoyhtiön Flying Finnin jäljiltä epäillään talousrötöksiä, joita keskusrikospoliisi alkaa nyt tutkia epäiltynä velallisen rikoksena.

Tuhannet lentolippunsa jo maksaneet jäivät ilman matkaa, kun miljoonavelkainen kohuyhtiö kaatui viime vuoden helmikuussa.

Myöhemmin konkurssiselvityksissä alettiin ihmetellä yhtiön viime vaiheiden outoa maksuliikennettä ja yhtiön liepeillä häärineitä hämärämiehiä.

Flying Finnin rahavirtoja ohjaili mm. entinen toimitusjohtaja Peter Sevelius, 53. Hän menetti Ilmailulaitoksen luottamuksen jo johtaja-aikanaan, kun kävi ilmi, että hänet oli todettu ulosotossa varattomaksi.

Sevelius pestasi pari kuukautta ennen Flying Finnin konkurssia yhtiön rahoitusneuvotteluja hoitamaan liiketoimintakiellossa olleen moninkertaisen talousrikollisen.

Konsultti Jakke Viheriä, 45, edusti projektipäällikön tittelillä Monopooli-nimistä yritystä, jonka palkkioksi konsultoinnista oli sovittu 12200 euroa kuukaudessa.

Sevelius ja Viheriä sopivat konsultoinnista suullisesti. Flying Finn uskoi useita kertoja vankilassa istuneen miehen vastuulle maksu- ja rahoitusjärjestelyistä neuvottelemisen sekä uuden kassavirran hankkimisen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  3. 3

    Suomalaishiihtäjä ylsi superyllätykseen – nyt varmistui paikka Lahden MM-kisoihin!

  4. 4

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  5. 5

    Puolustusvoimat ostaa 16 erikoispanssarivaunua Hollannista

  6. 6

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  7. 7

    Tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma videolle? Japanilaiskanava esitti kuvamateriaalia

  8. 8

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  3. 3

    Suomalaishiihtäjä ylsi superyllätykseen – nyt varmistui paikka Lahden MM-kisoihin!

  4. 4

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  5. 5

    Puolustusvoimat ostaa 16 erikoispanssarivaunua Hollannista

  6. Näytä lisää