Kullervo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Virolaisten rakkaustarina alkoi 1970-luvulla

Entinen kansanedustaja ja eduskunnan puhemiehen puoliso rouva Kyllikki Virolainen on kuollut. Hän menehtyi perjantaiaamuna sydänvaivoihin Helsingissä 85-vuotiaana.

Asikkalassa vuonna 1924 syntynyt Virolainen muistetaan erityisesti aikanaan kansaa kohauttaneesta avioliitostaan valtioneuvos Johannes Virolaisen kanssa.

Tv-toimittajanakin muistettu Kyllikki Virolainen oli myös ensimmäinen Helsingistä eduskuntaan noussut keskustapuolueen kansanedustaja. Hän nousi eduskuntaan 1977 varasijalta liberaalien Pekka Tarjanteen siirryttyä Posti- ja telehallituksen pääjohtajaksi.

Silloisen Kyllikki Stenrosin kansanedustajan ura päättyi jo 1979. Lyhyellä eduskuntauralla oli kauaskantoiset seuraamukset: romanssi keskustalaisen suurmiehen Johannes Virolaisen kanssa johti avioliittoon vuonna 1981.

Johannes ja Kyllikki Virolaisen rakkaustarina oli 1970-luvun yhteiskunnassa suuren kohun kohteena. On arvioitu, että romanssi Kyllikki Virolaisen kanssa sekä avioero Kaarina Virolaisesta vaikuttivat vahvasti siihen, että entinen pääministeri ja puhemies putosi eduskunnastakin vuoden 1983 vaaleissa.

1980-luvulla Vironperän persoonallinen pariskunta nousi kuitenkin melkoiseen kansansuosioon. Heidän elämäänsä seurattiin lehtien palstoillakin tiiviisti, ja pariskunta inspiroi myös tv:n sketsiviihteen tekijöitä.

Varttuneemmat tv-katsojat muistavat Kyllikki Virolaisen myös televisiosta, jossa hän juonsi pitkään 1960- ja 70-luvuilla aikanaan erittäin suosittua Tänään kotona -ohjelmaa.

Agronomin koulutuksen saanut Virolainen työskenteli opintojensa jälkeen ensin Työtehoseurassa tiedotussihteerinä ja tiedotuspäällikkönä. Vuonna 1965 hän siirtyi silloisen Mainos-TV:n perheohjelmien toimituspäälliköksi.

Johannes Virolaisen kuoltua vuonna 2000 Kyllikki Virolainen teki surutyötä kirjoittamalla päiväkirjamerkintöihinsä perustuvan kirjankin Neljännen elämän kynnyksellä, joka julkaistiin vuonna 2002.

Hän osallistui edelleen aktiivisesti myös erilaisiin tilaisuuksiin, kunnes terveyden heikkeneminen pakotti hiljalleen julkisuudesta vetäytymiseen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Räjähdys Budapestin keskustassa – poliisi eristänyt alueen

  2. 2

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  3. 3

    Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

  4. 4

    Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

  5. 5

    Tunnistatko itsesi? 5 tapaa, jotka kertovat huonosta itsetunnosta

  6. 6

    Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

  7. 7

    Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

  8. 8

    Hullu-Jack oli nimensä veroinen brittiupseeri: ampui natsikersanttia jousipyssyllä ja marssi maihinnousussa ensimmäisenä miekka kädessään

  9. 9

    Sara La Fountain ja Sara Sieppi ”rapujuhlissa” – katsojat riemastuivat Possesta: ”Tein äsken naurukuolemaa!”

  10. 10

    Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

  2. 2

    Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

  3. 3

    Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

  4. 4

    Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

  5. 5

    Mervi, 46, nappasi kuvan sukellusveneestä Tallink Starilla: ”Tiesi tasan tarkkaan mitä tekee”

  6. 6

    Asianajaja myöhästyi 56 sekuntia: Teinitytön kanssa seksiä harrastanut toimitusjohtaja hakee lähes miljoonan korvauksia

  7. 7

    Tiedätkö, kuinka taskumatti sai nimensä? Pilkkanimi kantanut 1920-luvulta asti

  8. 8

    Ville Valon ex-tyttöystävä katkaisi päihdekierteen – on nykyään upea fitness-kaunotar: ”Ensimmäinen vuosi katkaisun jälkeen oli vaikea”

  9. 9

    20 linja-autoa tuhoutui jättimäisessä tulipalossa Turussa – ”Ihan järjetön pauke”

  10. 10

    Video näyttää Turun bussipalon karut jäljet – epäilty tuhotyö veti linja-autoyhtiön johtajan hiljaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  2. 2

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  3. 3

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  4. 4

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  5. 5

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  6. 6

    Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

  7. 7

    Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

  8. 8

    Sara Forsberg julkaissut useita sekavia videoita – menettänyt Instagram-seuraajia: ”Hankkiudumme eroon feikeistä ihmisistä”

  9. 9

    Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

  10. 10

    Asianajaja myöhästyi 56 sekuntia: Teinitytön kanssa seksiä harrastanut toimitusjohtaja hakee lähes miljoonan korvauksia

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Räjähdys Budapestin keskustassa – poliisi eristänyt alueen

  2. 2

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  3. 3

    Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

  4. 4

    Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

  5. 5

    Tunnistatko itsesi? 5 tapaa, jotka kertovat huonosta itsetunnosta

  6. Näytä lisää