Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Halonen: Pidän kiinni vallastani

Presidentti Tarja Halonen kiisti puheet ulkopoliittisen valtansa menettämisestä.

IS kirjoitti tänään, että Halonen olisi joidenkin arvioiden mukaan jo käytännössä menettänyt otteensa.

Halonen sanoi Ylen Lauantaiseura-ohjelmassa, että ulkopolitiikkaa johdetaan entiseen tapaan ja perustuslain mukaan.

- Yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Jos en sitä tekisi, olisin virkavalaani vastaan. Minä pidän siitä kiinni.

- Näin olen luvannut kansalle vaalien jälkeen, Halonen sanoi haastattelussa.

Emeritusprofessori Jaakko Nousiainen arvoi viikolla Ylen TV-uutisissa, että yhteentörmäyksessä presidentin on syytä väistää.

Halosen mukaan hallituksessa ja presidentillä ei ole ulkopoliittisia linjariitoja, vaikka pitkään ulkopoliitisessa paitsiossa ollut kokoomus on tullut ryminällä mukaan keskusteluun.

- Presidentti tekee pääasiassa yhteistyötä pääministerin ja ulkoministerin kanssa. Yhteistyö menee hyvin. Olen tavannut myös kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrysen, ihan hyvältä näyttää.

- Jos hallituksen sisällä päätetään muuttaa painopisteitä, pääministeri ja ulkoministeri vastaavat linjasta. Heidän kanssaan lähinnä keskustelen, he vastaavat hallituksen linjasta, Halonen kertoi Lauantaiseurassa.

Halonen kertoi, että eilisessä ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksessa ei keskusteltu sanaakaan puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok) Venäjä-puheesta.Halonen ei nähnyt puheessa suuria linjaerimielisyyksiä, mutta olisi itse pitänyt puheen eri tyylillä.

Häkämiehen kohupuhe oli presidentin kansliapäällikön Jarmo Viinasen pöydällä, mutta Viinanen ei ollut jaksanut lukea puhetta loppuun ja loppupuolen retorikka jäi huomaamatta.Vaikka puhe olisi Linnassa luettu, siihen ei olisi tullut presidentin puumerkkiä.

- Presidentti ei ole ennakkosensuuri, Halonen vakuutti tv-haastattelussa.

Haastatelussa kokoomukselle lähti kuitenkin pieni piikki, kun toimittaja kysyi Jyrki Kataisen (kok) antamasta tuesta Häkämiehelle.

- Se on kokoomuksen sisäinen asia. Katainen on valtiovarainministeri. Se on puoluepoliittinen näkökulma, Halonen sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  3. 3

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  4. 4

    Testaa, miten sinkku olet!

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

  7. 7

    Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

  8. 8

    Ratsaa kaappisi – nämä kuumat suosikit saavat nyt huutokauppakansan kaivamaan kuvetta

  9. 9

    Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

  10. 10

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  2. 2

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  3. 3

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  7. 7

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

  10. 10

    Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  3. 3

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  4. 4

    Testaa, miten sinkku olet!

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. Näytä lisää