Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Henry Saarta syytetään seksistä alaikäisen kanssa

Entiselle pornotähdelle Henry Saarelle luettiin torstaina syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Asiaa käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa suljetuin ovin. Epäillyn uhrin avustaja pyysi käsittelyä salaiseksi heti oikeudenkäynnin aluksi.

Hän vetosi siihen, että oikeudessa tulee esille alaikäistä koskevaa arkaluontoista aineistoa.

Oikeuden puheenjohtaja Timo Salminen julisti myös juttuun liittyvät asiakirjat salaisiksi 40 vuodeksi.

Saari kieltäytyi torstaina kommentoimasta toimittajille häneen kohdistuvaa lapsen hyväksikäyttöepäilyä. Käräjäoikeuteen saapunut Saari ei kuitenkaan pakoillut vastassa olleita lehtikuvaajia.

Saaren avustaja vetosi oikeudenkäynnin tauolla, että hänen päämiehensä saisi juoda kahvinsa rauhassa toimittajien ahdisteluilta. Hiuksensa poninhännälle sutaissut Saari oli pukeutunut harmaisiin suoriin housuihin ja liiviin.

Käsittely venyi,
tuomio ensi viikolla

STT:n tietojen mukaan Saaren epäillään harjoittaneen seksiä teini-ikäisen tytön kanssa.

Saaren ja hänen uhrikseen epäillyn tytön näkemykset eroavat toisistaan.

Oikeus kuuli torstaina asianosaisten lisäksi kahta todistajaa.

Käräjäoikeus oli varannut jutulle aikaa vain tunnin, mutta käsittely venyi pitkälle iltapäivään. Tuomio annetaan ensi viikolla.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi saada vankeutta enintään neljä vuotta. Teko voi olla sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan kanssa. Teko täyttyy myös, jos syytetty esimerkiksi koskettelemalla tekee lasta vahingoittavan teon.

Henry Saari ponnahti julkisuuteen voitettuaan Mr Finland -tittelin vuonna 1993. Muutamaa vuotta myöhemmin hän ryhtyi esiintymään pornoelokuvissa.

Saari perusti oman firman, joka tuotti Henry the great -nimisiä pornoelokuvia. 42-vuotiaalle Saarelle on myönnetty vuonna 2003 työkyvyttömyyseläke polvivamman vuoksi. (STT)

Henry Saari käräjillä lapsiseksistä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  3. 3

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. 6

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

  9. 9

    Dramaattinen huipennus: Pärmäkosken kaatuminen maksoi kakkossijan – Björgen jäi silti kauas taakse

  10. 10

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. 6

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  8. 8

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  3. 3

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. Näytä lisää