Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Koneen Herlin on Suomen ensimmäinen euromiljardööri

Kone-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin, 49, on Suomen ensimmäinen euromiljardööri.

Antti Herlinin Kone-osakkeiden arvo ylitti Helsingin pörssissä perjantaina miljardi euroa. Päätöskurssilla laskien hänen omistuksensa arvo on noin 1023 miljoonaa euroa.

Forbes -talouslehti julkistaa vuosittain maailman dollarimiljardöörit, joita oli viimeksi 793. Suomesta listalla ei ole ketään. Ruotsalaisia miljardööreja on kahdeksan.

Antti Herlin täyttäisi tällä hetkellä Forbesin vaatimukset. Hänen sijoitusyhtiöidensä ja omien Kone-omistustensa arvo on dollareissa 1,26 miljardia.

SanomaWSOY:n suuromistaja Aatos Erkon osakkeiden arvo on perjantain päätöskurssilla mitattuna noin 767 miljoonaa euroa.

F-Securen pääomistajalle Risto Siilasmaalle mitattiin pörssikuplan vuonna 2000 noin 812 miljoonan euron osakeomistukset. Nyt hänen F-Secure -osakkeidensa arvo on noin 183 miljoonaa.

Sukuja tai perheitä yhteen laskien on miljardi euroa rikottu Suomessa ennenkin. Esimerkiksi Herlinejä ei kuitenkaan enää voi laskea yhteen sisarusten omistukset jakaneen taannoisen riidan takia.

Karjanjalostusta Yhdysvalloissa opiskellut Antti Herlin oli vuodet 1983-96 maanviljelijä, jonka jälkeen hänestä tuli Koneen hallituksen varapuheenjohtaja.

Lihakarjankasvattaja, ylioppilas Herlin promovoidaan toukokuussa Helsingin kauppakorkeakoulun kunniatohtoriksi.

Kirkkonummen Thorsvikin kartanoa isännöivällä Herlinillä on neljä lasta. Hän harrastaa purjehdusta. Hänen vaimonsa työskentelee luokanopettajana.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  8. 8

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  9. 9

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  10. 10

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  10. 10

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää