Kullervo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

16-vuotiaan Kasimirin katoaminen yhä mysteeri

Laihialainen 16-vuotias Kasimir Ringvall on edelleen kateissa, mutta poliisi on pystynyt täsmentämään hänen katoamisajankohtaansa.

Kasimir katosi hieman aiemmin kuin mitä alun perin oletettiin. Poliisin ensimmäisissä tiedotteissa kerrottiin, että viimeisin havainto Kasimiristä oli lauantainalta 20. helmikuulta klo 02:n aikoihin.

Nyt on kuitenkin selvinnyt, että havainto on tehty kello 01 jälkeen. Viimeinen havainto Kasimirista tehtiin Vaasassa, Asemakatu 46 kohdalla.

Pojan etsinnät eivät ole tuottaneet mitään tulosta.

- Etsinnät ovat koko ajan käynnissä, kertoo rikoskomisario John Forslund.

Kasimir katosi kotibileiden jälkeen. Forslundin mukaan juhlissa oli käytetty alkoholia.

- Bileet olivat loppuneet, ja ihmiset olivat sitten lähteneet eri teille.

Kasimir ei Forslundin tietojen mukaan ollut kertonut kavereilleen, mihin oli menossa.

Kasimirin läheiset ovat hyvin huolissaan, sillä hänellä ei ole ollut tapana kadota eikä edes olla yötä pois kotoa.

Hänen puhelutietonsa on tutkittu. Kasimir ei ole soittanut katoamisensa jälkeen kenellekään.

Forslundin mukaan ei ole mitään viitteitä, onko Kasimir halunnut itse kadota.

- Siitä ei ole mitään vihjeitä, Forslund sanoo.

Kasimir oli poistunut kavereidensa luota kello kahden aikaan lauantain vastaisena yönä.Hän on 178-180 senttiä pitkä ja hoikka. Hänellä on pitkä ja ruskehtava tukka.

Katoamishetkellä Kasimir oli pukeutunut farkkuihin ja tummaan takkiin. Takin alla hänellä oli huppari.

Havainnot Kasimirista voi ilmoittaa Pohjanmaan poliisilaitokselle numeroon 0405285820.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Peli poikki -mielenosoituksessa nähty banderolli ihmetyttää – ketä vastaan mieltä osoitettiin?

  2. 2

    Tältä näyttää Cheekin perhe – Jere-veli julkaisi harvinaisen yhteiskuvan

  3. 3

    Kuvat: ”Maailman vaarallisin nainen” teki rumaa jälkeä vastustajansa kasvoille

  4. 4

    Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

  5. 5

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Sisko sai enemmän perintöä kuin veljet – professori kertoo, missä tilanteissa voi jättää jopa kokonaan perinnöttä

  7. 7

    Tanssii tähtien kanssa -tähden ex-aviomies oli huijari: keksitty sukunimi, naimisissa samaan aikaan toisen naisen kanssa...

  8. 8

    Heidän elämäänsä hallitsevat fantasiat joukkosurmista – IS-raportti Suomen vaarallisimmista ihmisistä

  9. 9

    World Cupissa kryptinen lehdistötilaisuus – Venäjän päävalmentajan välinpitämättömyys sai toimittajat nauramaan

  10. 10

    Pettyneeltä Ovetshkinilta viileä viesti venäläiselle NHL-konkarille: ”Ei kannata puuttua muiden asioihin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

  2. 2

    Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

  3. 3

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  4. 4

    Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

  5. 5

    Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

  6. 6

    World Cupissa kryptinen lehdistötilaisuus – Venäjän päävalmentajan välinpitämättömyys sai toimittajat nauramaan

  7. 7

    Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

  8. 8

    Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

  9. 9

    Sisko sai enemmän perintöä kuin veljet – professori kertoo, missä tilanteissa voi jättää jopa kokonaan perinnöttä

  10. 10

    Video näyttää Turun bussipalon karut jäljet – epäilty tuhotyö veti linja-autoyhtiön johtajan hiljaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  2. 2

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  3. 3

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  4. 4

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  5. 5

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  6. 6

    Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

  7. 7

    Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

  8. 8

    Sara Forsberg julkaissut useita sekavia videoita – menettänyt Instagram-seuraajia: ”Hankkiudumme eroon feikeistä ihmisistä”

  9. 9

    Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

  10. 10

    ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Peli poikki -mielenosoituksessa nähty banderolli ihmetyttää – ketä vastaan mieltä osoitettiin?

  2. 2

    Tältä näyttää Cheekin perhe – Jere-veli julkaisi harvinaisen yhteiskuvan

  3. 3

    Kuvat: ”Maailman vaarallisin nainen” teki rumaa jälkeä vastustajansa kasvoille

  4. 4

    Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

  5. 5

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  6. Näytä lisää