Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Guzenina on illan kuningatar

Toimittaja Maria Guzenina-Richardson iloitsi voitostaan Sdp:n vaalivalvojaisissa Helsingin Paasitornissa.

Hän joutui melkoiseen mediamylläkkään jo alkuillasta. Kaikkiaan noin 10 000 ääntä keränneen Guzenina-Richardson luokse suorastaan jonotettiin halauksia antamaan ja toimittajat piirittivät häntä.

Eduskunnassa hän aikoo ajaa vanhusten asiaa. Kunnallispolitiikassa toimiessaan Guzenina-Richardson on huomannut, ettei vanhustenhuolto toimi ja hoitohenkilökuntaa on liian vähän.

- Haluan vanhuksille inhimillistä palvelua. Törkeää, että vanhustenhuolto on päästetty niin heikkoon jamaan. Asiat voidaan vielä hoitaa kuntoon ennen kuin ikäihmisten määrä kasvaa kovasti, Guzenina-Richardson sanoi.

Hänen mielestään kampanjointi ei ollut lainkaan raskasta, enemmänkin se oli kansalaisten huolien kuuntelemista. Tapaamisissa eniten ihmisiä painoi juuri vanhustenhuollon huono tila.

- Hoitohenkilökunnalla se on ollut tiedossa jo vuosia, mutta olen iloinen, että asia nousi myös poliittisen keskusteluun ennen vaaleja.

Kansanedustajana Guzenina-Richardson tahtoo myös auttaa yksinhuoltajia, joista moni on 1990-luvulla köyhtynyt ja elää yhä todella tiukoilla.

- Haluan tasa-arvoa, jolla tunnustetaan naisten ja miesten ihmisarvo, Guzenina-Richardson sanoo.

Heinäluoma kehuu
Sdp:n mainontaa

Sdp:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan puolueen sanoma ei mennyt riittäjän hyvin äänestäjille perille. Hän summasi vaalivalvojaisissa, että puolue on kampanjoinut työpaikkojen, hyvien palveluiden ja terveydenhuollon puolesta.

Heinäluoma piti valitettavana myös sitä, että moni ei äänestänyt varsinaisena vaalipäivänä. Hänen mukaansa alhainen äänestysprosentti on Sdp:lle yleensä huono asia.

(IS-STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

  5. 5

    ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

  5. 5

    ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

  6. Näytä lisää