Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Bussionnettomuuden syytä tutkitaan yhä

Tilausbussin kaikki 19 matkustajaa loukkaantuivat ajoneuvon suistuttua ojaan ja kaaduttua lauantaina iltapäivällä Vantaalla.

Rikoskomisario Jouko Aromäen mukaan onnettomuuden yhdeksi syyksi epäillään bussiin tullutta teknistä vikaa. Bussin kuljettaja on kertonut, että ennen ojaan suistumista auton ohjaus ei ollut toiminut.

Seuraavaksi poliisi kuulee onnettomuuden silminnäkijöitä. Onnettomuuden syy selvinnee lähipäivinä.

Jarrutusjälkiä
ei näkynyt

Hattulalaisen Miodex Oy:n liikennöimä bussi oli matkalla Riihimäeltä Helsinkiin, kun se ajautui tieltä lauantaina iltapäivällä noin kello 15.40 Hämeenlinnanväylällä. Onnettomuus sattui parisataa metriä Martinlaakson liittymästä Helsingin suuntaan.

Paikalla ei ollut näkyviä jarrutusjälkiä. Vain pientareen nurmeen ilmestyneet autonjäljet paljastivat bussin reitin valtatieltä ojaan. Sää tieosuudella oli kuiva ja aurinkoinen.

Linja-auton luisu oli pysähtynyt pientareella kasvavaan pieneen koivuun. Ilman pysäyttävää puuta turmassa olisi saattanut käydä vieläkin pahemmin.

Tilausajon bussi oli kaatunut oikealle kyljelleen ojaan ja sen puoleiset ikkunat ja tuulilasi olivat särkyneet palasiksi. Linja-auton sisällä oli hujan hajan matkustajien pieniä tavaroita: pelikortteja ja aurinkolaseja.

Päivystävä palomestari Arto Latvala Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta luonnehti paikan päällä onnettomuutta vakavaksi.

Kokenut
kuljettaja

Poliisi puhallutti kuljettajan turman jälkeen. Hän puhalsi nolla promillea.

Miodexin toimitusjohtajan Tapani Pitkänen kertoo, että onnettomuusbussin ajaja oli kokenut kuljettaja.

Pitkäsen mukaan bussin kuljettaja oli kertonut hänelle onnettomuuden jälkeen, että autoon tuli ohjausvika ja se alkoi heittelehtiä tiellä. Heittelehtiminen päättyi ojaan suistumiseen.

Pitkänen itse oli ajanut bussilla edellisenä päivänä, eikä siinä tuntunut olevan vikaa.

Ruhjeita
ja murtumia

Scania-merkkisen bussin kyydissä oli riihimäkeläisen SacoTec Components Oy:n henkilökuntaa. He olivat kesäisellä teatterireissulla Linnanmäelle.

Onnettomuudessa loukkaantuneista kymmenen sai kiireellisempää hoitoa vaativia vammoja, ja heidät kuljetettiin kukin omalla ambulanssillaan sairaalahoitoon. Yhdeksän loukkaantuneista käveli bussista omin jaloin, mutta heidätkin kaikki vietiin hoidettaviksi.

Kukaan ei loukkaantunut erittäin vakavasti. Yleisimmät vammat olivat ruhjeita ja murtumia. Muutaman potilaan katsottiin tarvitsevan leikkaushoitoa. Matkustajia vietiin hoitoon Peijas-Rekolan sairaalaan, Helsingin Meilahteen, Töölön sairaalaan sekä Hyvinkään sairaalaan.

Medi-Heli
lensi apuun

Onnettomuuspaikalla oli neljä pelastuslaitoksen yksikköä, kymmenen sairaankuljetuksen yksikköä ja Medi-Heli.

Bussia päästiin nostamaan ojasta reilu tunti onnettomuuden jälkeen. Palomiehet lakaisivat lasinsiruja vieressä kulkevalta kevyen liikenteen väylältä. Poliisi ohjasi ohi hitaasti yhtä kaistaa ajavia henkilöautoja. (STT-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Juha Junno jättää Oulun Kärpät

  4. 4

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  5. 5

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  10. 10

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Juha Junno jättää Oulun Kärpät

  4. 4

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  5. 5

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  6. Näytä lisää