Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Raision kouluissa on huolestuttu verilöylyuhkailuista

Jokelan koulusurmien pelästyttämänä on Raisiossa huolestuttu Vaisaaren yläasteen ja Ihalan ala-asteen seiniin kirjoitetuista "verilöylyyn" viittaavista kirjoituksista.

Samansisältöiset kirjoitukset ovat eri henkilöiden tekemiä. Kirjoituksia on Vaisaaren koulun käytävällä siteerannut kovaan ääneen eräs alle 15-vuotias oppilas.

Vaisaaren yläasteella on toinen 15-vuotias oppilas lausunut ääneen aiheeseen liittyviä provosoivia mielipiteitään. Tämän lisäksi hänestä on ollut verkossa kuva leikkiaseen kanssa.

Kuva on sittemmin poistettu. Nämä teot eivät vielä täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä, eikä niiden pohjalta suoriteta rikostutkintaa.

Poliisi suhtautuu uhkiin vakavasti, sillä ne voivat aiheuttaa joissakin oppilaissa tai oppilaiden kotona suurtakin huolta ja pelkoa.

Raision poliisi on kuulustellut tekojen johdosta muutamia oppilaita. Teot ovat olleet jonkinlaista huomion keräämistä, eikä niiden taustalla ole ollut mitään varteenotettavaa uhkaa. Poliisi jatkaa vielä yksityiskohtien selvittämistä.

Turvallisuuden lisäämiseksi poliisi aikoo kuitenkin olla torstaiaamuna Vaisaaren koulussa näkyvillä.

Raision poliisin mukaan vähäiselläkin uhkailulla tai vihjailulla on juuri nyt helppo herättääaiheetonta pelkoa.

Poliisi toivoo, että vanhemmat korostaisivat omille lapsilleen, kuinka tärkeää on olla uhkailematta leikillään Jokelan kaltaisilla tapahtumilla.

  • tuusula

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

  6. 6

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

  9. 9

    Baariin astellut mies ampui intialaisinsinöörin – Uhrin isä: ”Älkää lähettäkö lapsianne Yhdysvaltoihin”

  10. 10

    Poliisi varoittaa petollisesta vaarasta järvien jäillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  9. 9

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  10. 10

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

  6. Näytä lisää