Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Morsian puukotti sulhasen kihlajaisyönä

Vanhat kiistat ja riita kihlasormuksen palauttamisesta johtivat sulhasen puukotukseen kihlajaisyönä. Viime lokakuussa kerrostaloasunnossa Oulussa tehdyn puukotuksen uhri oli 42-vuotias sulhasmies.

Kihlattunsa surmannut 57-vuotias Sirkka Liisa Uhrmacher tuomittiin eilen taposta yhdeksän vuoden vankeuteen. Nainen kuunteli käräjäsalissa tuomiotaan kyynelehtien ja kyyryssä istuen.

Pariskunta vietti viime lokakuussa kihlajaisiaan yhteisessä kerrostaloasunnossa Välivainiolla. Vieraiden poistuttua puhkesi runsaasti päihtyneen kihlaparin välille riita. Naisen mukaan mies oli alkanut yöllä kaivella vanhoja asioita ja tentata hänen aikaisempia suhteitaan.

Lisäksi mies oli ottanut sormuksen sormestaan ja sanonut, ettei enää tarvitse sitä.

Esitutkinnassa nainen kertoi, että hän oli pelännyt miehen pahoinpitelevän häntä, sillä lyömistä ja potkimista oli puolentoista vuoden seurustelun aikana esiintynyt ennenkin. Naisen mukaan mies oli lähestynyt häntä kuristusasennossa, jolloin nainen oli ottanut veitsen käteensä.

Veitsestä nainen on aiemmin kertonut kolmella eri tavalla. Ensin hän kertoi miehen kävelleen kohti puukkoa ja törmänneen siihen. Toisen kertomuksen mukaan mies oli tarttunut naisen veitsikäteen ja iskenyt veitsellä itseään.

Lopulta nainen vielä väitti, ettei hän edes muista ottaneensa veistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  5. 5

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  6. 6

    Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

  7. 7

    Viitostie poikki Lapinlahdella rekan ja traktorin kolarin vuoksi

  8. 8

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  9. 9

    Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

  10. 10

    Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  10. 10

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  5. 5

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  6. Näytä lisää