Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Siitepölysokkia ei tule Suomeen

Luonnon ilmiöt eivät jätä ruotsalaisraukkoja rauhaan. Influenssaisia lintuja on jaakattu pitkin Ruotsin rantoja jo kuukausitolkulla. Nyt pelottaa siitepöly. Suomessa otetaan tämäkin uhka rauhallisemmin.

Aftonbladetin haastattelema allergiaekspertti Peter Odebäck ennakoi, että myöhään jatkunutta talvea seuraa räjähdysmäinen kevät ja sitä myöten myös siitepölyräjähdys, siitepölysokki. Koko luonto kun herää kukkimaan kerralla.

Suomalaiset asiantuntijat sen sijaan eivät pidä tilannetta mitenkään erityisen ongelmallisena.

- Nyt lepän kukinta alkoi viikon puolitoista myöhässä ja voi mennä osittain päällekkäin koivun kukinnan kanssa. Mutta ei se mikään katastrofi ole, rauhoittaa Turun yliopiston aerobiologian yksikön tutkija Hanna Ranta.

Rannan mukaan siitepölyvuodesta näyttää tulevan Suomessa tavanomainen, samanlainen kuin viime vuodesta. Lepän kukinta alkoi juuri ja jatkunee toukokuun puolelle ja koivun kukinta voi alkaa vappuna. Sen kestoksi Ranta arvioi tänä vuonna ehkä kolmea viikkoa. Kesto on kiinni kukintojen määrästä, eli siitä paljonko siitepölyä vapautuu. Ja kukintojen määrä taas siis vaikuttaa tänä vuonna normaalilta. Lämpimät säät taas nopeuttaisivat kukintoja.

Koivun ja lepän lisäksi laajoja allergioita aiheuttavat kesällä heinät ja pujo.

Allergia- ja Astmaliiton neuvoja Jonna Suomisen mukaan koivu on pahin siitepölyallergioiden aiheuttaja. Tosin jopa 90 prosenttia koivuallergikoista saa oireita myös lepästä.

- Siinä mielessä on ihan hyvä, jos leppä tulee vähän tavallista myöhemmin, Suominen sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Senaatti vahvisti: 79-vuotiaasta miljardööristä Trumpin hallinnon kauppaministeri

  3. 3

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  4. 4

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  5. 5

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  8. 8

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  9. 9

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  10. 10

    Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Senaatti vahvisti: 79-vuotiaasta miljardööristä Trumpin hallinnon kauppaministeri

  3. 3

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  4. 4

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  5. 5

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  6. Näytä lisää