Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nokian vesivahinko: Vauvan vakava vatsatauti vei sairaalaan

Nokialainen perheenäiti on tekemässä valitusta Nokian kaupungin terveystarkastajan välinpitämättömästä toiminnasta Nokian vesijohtoverkoston saastumisen vuoksi. Asiasta kertoi MTV3:n uutiset.

Perheen yksivuotias lapsi on kärsinyt MTV3:n mukaan vaikeasta vatsataudista jo neljän vuorokauden ajan. Tällä hetkellä lapsi on toísta vuorokautta tiputuksessa sairaalahoidossa.

Äiti yritti useampaan otteeseen pyytää Nokian kaupungin terveystarkastajaa tutkimaan heidän kotinsa vesijohtovettä. Vesi haisi viemärivedeltä ja pyykinpesuaineelta.

Viime viikon torstaina perheessä alettiin arvella, että saastunut vesi on mahdollisesti aiheuttanut allergisia iho-oireita. Hanaveden käyttö lopetettiin torstaiaamuna.

Äiti yritti viime torstaina saada kaupungin terveystarkastajaa ottamaan näytteitä. Terveystarkastaja kuitenkin ilmoitti MTV3:n mukaan, että iltapäivä oli jo niin pitkällä, että hänen virka-aikansa loppuu. Näin näytteiden otto sai jäädä.

Äiti soitti viime viikon loppupuolella myös mm. Nokian vesilaitoksen vikapäivystykseen, jossa kerrottiin, että viemäriveden päätyminen vesijohtoverkostoon on mahdotonta.

Perhe lähti MTV3:n mukaan jo lauantaina pois Nokialta veden saastumisen pelossa.

Viikonlopun aikana perheen yksivuotias poikavauva sairastui ripuliin. Hänet vietiin terveysasemalle, missä hän sai nesteytyslääkkeitä.

Maanantai-iltana pikkupojan kunto oli huonontunut siihen pisteeseen, että hänet toimitettiin sairaalahoitoon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  4. 4

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  5. 5

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  6. 6

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  7. 7

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  10. 10

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  4. 4

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  5. 5

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  6. Näytä lisää