Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kirkan kuolema koskettaa suomalaisia

Ilta-Sanomien verkkosivuilla keskustellaan vilkkaasti Kirkan kuolemasta. Suuren suomalaisen taiteilijan kuolema on koskettanut syvästi monia lukijoita.

Suosittu laulaja merkitsi monille lukijoille niin paljon, että hänen kuolemansa oli raskas menetys.

Kirkan tulkitsemat kappaleet elävät vahvasti ihmisten muistoissa.

- Ei voi käsittää! Otan syvästi osaa läheisen suruun. Suru on yhteinen, kun koko kansan rakastama artisti on poissa, Hanni tiivistää yllättävän suru-uutisen tuomat tunnelmat.

- Lämmin osanottoni koko perheelle. Kirkan merkitys Suomen musiikkihistoriassa on suuri ja uskon, että jokainen meistä muistaa ajankohdan omasta elämästään, johon Kirka jotenkin lauluillaan osallistui, Keli-Veppa Epola pohtii Kirkan merkityksestä suomalaisille.

- Suru on puserossa, lapsuuteni suursuosikki on poissa. Kiitos Kirka hienoista kappaleista. Onneksi musiikki elää ikuisesti, nimimerkki Olen puhunut miettii.

Onko Sinulla muistoja Kirkan keikoilta kuvina? Lähetä kuva tai video joko MMS-viestinä numeroon 13456 tai lataa kuva koneeltasi ja lähetä lomakkeen avulla.

Katso lukijoiden lähettämiä kuvia Kirkasta

Kuuntele: Hector muistelee Kirkaa (Radio Helsinki)

Kuvia Kirkan uran vaiheilta

Surua Kirkan kotikadulta

Yhteistä surua

Kirkan kuolema koskettaa

Kirkan kuolema hiljensi suomalaisia

IS:n aikaisempia nettiuutisia Kirkasta

Danny ja Pave Maijanen muistelivat Kirkaa

Kirkan fanisivut Kirka.com

Kirkan tervehdys fan-klubilaisille

Hengaillaan -Euroviisut (Yle)

Kirka fan-klubinsa keskellä (Yle)

Haastattelu: Laulava perheenisä (Yle)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  2. 2

    17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

  3. 3

    Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

  4. 4

    Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

  5. 5

    IS seuraa sprintin finaaleja – Ristomatti Hakola hiihtää MM-mitalista!

  6. 6

    Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

  7. 7

    Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

  8. 8

    Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

  9. 9

    Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

  10. 10

    Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  8. 8

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  2. 2

    17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

  3. 3

    Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

  4. 4

    Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

  5. 5

    IS seuraa sprintin finaaleja – Ristomatti Hakola hiihtää MM-mitalista!

  6. Näytä lisää