Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vuokko-vaimo helpottunut

Sepelvaltimon tukoksesta pallolaajennuksen avulla toipuvan Paavo Väyrysen Vuokko-vaimo on helpottunut, sillä toimenpide on turvallisesti takanapäin.

60-vuotias konkaripoliitikko on toipumassa yllättävästä koettelemuksesta.

- Paavo oli tiistaina oikein hyväkuntoinen ja virkeä, Vuokko Väyrynen sanoi IS:lle huojentuneella äänensävyllä.

Hänen mukaansa tällä hetkellä näyttää siltä, että Paavo joutuu viettämään sairaalassa vielä 3-4 päivää.

- Voi päästä pois aikaisemminkin. Katsotaan päivä kerrallaan.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk) on hoidettavana Meilahden sairaalassa Helsingissä, ulkoministeriö kertoo. Hänellä havaittiin maanantaina sepelvaltimon tukos, joka poistettiin pallolaajennuksella. Väyrynen päässee pois sairaalasta loppuviikosta.

Myös hänen sairauslomansa pituus selviää silloin.

Väyrysen erityisavustajan Ossi Martikaisen mukaan ministerin vointi heikkeni sunnuntaina juuri ennen kuin hän oli lähdössä Brysseliin EU:n kauppaministereiden kokoukseen. Varsinaista sairauskohtausta Väyrynen ei Martikaisen mukaan saanut.

Väyrynen hakeutui saman tien hoitoon, eikä voinut osallistua maanantaiseen kokoukseen. Kokouksessa Väyrystä paikkasi ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok).

Väyrynen on ollut viime viikot lomalla, jonka oli tarkoitus jatkua kauppaministerien kokousta lukuun ottamatta elokuun puoliväliin asti. Hänen tuuraajansa määräytyy siihen asti normaalien sijaisuusjärjestelyjen mukaan. Tällä viikolla Väyrystä tuuraa ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk).

Väyrysen seuraava ulkomaanmatka on sovittu syyskuun alkuun. Vielä ei ole tietoa, aiheuttaako hänen sairauslomansa muutoksia Bulgariaan ja Romaniaan suuntautuvaan matkaan 3.-4. syyskuuta.

60-vuotiaalla Väyrysellä on aiemmin ollut ongelmia verenpaineensa kanssa.

Väyrynen on nykyisen hallituksen kokenein ministeri. Ministeripäiviä hänellä on lähes 4 600.

Väyrynen on toiminut nykyisen tehtävänsä lisäksi muun muassa ulkoministerinä, opetusministerinä ja työministerinä. Vuodet 1995-2007 Väyrynen toimi europarlamentaarikkona.

Lue lisää keskiviikon Ilta-Sanomista!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  6. 6

    IS seurasi yhdistetyn mäkiosuutta – Eero Hirvonen taistelee MM-mitalista klo 13.30

  7. 7

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  10. 10

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  6. Näytä lisää