Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Huhtiniemestä löytyi 11 vainajan joukkohauta

Lappeenrannan Huhtiniemessä löytyi kalmisto eli joukkohauta, jossa on 11 vainajaa. Vainajat nostetaan ylös haudasta oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia varten.

Poliisi on ottanut uudelleen tutkintaan Huhtiniemen tapahtumat.

- Tämän koekaivauksen tarkoituksena on selvittää tarpeet jatkotutkimukselle. Tiedämme, että lisää vainajia on odotettavissa. Olemme päässeet sellaiseen pisteeseen, joka toivottavasti avaa Huhtiniemen mysteerin selvittämisen, Helsingin yliopiston arkeologian laitoksen professori Mika Lavento kertoi.

Runsaat kaksi viikkoa jatkunut arkeologinen työ kohdistettiin paikallisten ihmisten vihjeiden ja maatutkan osoittamille alueille.

- Olemme avanneet yhteensä neljä kaivausaluetta. Kalmisto löytyi viimeksi avatusta. Paikalla on systemaattinen, todennäköisesti yhdellä kertaa kaivettu kokonaisuus, Lavento totesi.

Kuolinhetki
vielä avoin

Vainajat on haudattu ja hauta on myös peitetty samaan aikaan. Ruumiit on aseteltu vieri viereen kasvot ylöspäin.

Esiin kaivettu hauta sijaitsee hyvin lähellä paikkaa, jossa Lappeenrannan kaupunki suoritti koekaivauksia viime vuoden lopulla. Tuolloin löytyneet luut olivat ainakin kahdelta aikuiselta vainajalta.

Kalmisto on lähellä leirintäalueen huoltorakennusta noin 50-60 metriä sisäänkäyntiportista. Nyt löydetyt vainajat ovat 80-100 senttimetrin syvyydessä.

Haudoista on löydetty myös jonkin verran esineistöä. Tutkijat eivät pysty kertomaan enempää metallilajeja sisältävistä esineistä ennen konservointia ja jatkotutkimuksia.

Oikeushammaslääkäri Helena Ranta kertoi, että ilman arkkuja haudatut vainajat ovat miehiä. Heidän kuolinhetken ja hautaamisajankohdan määritteleminen jää Rannan mukaan jatkotutkimusten varaan. Alustavien tutkimusten mukaan kaikki vainajat ovat täysi-ikäisiä.

- Toistaiseksi nuorin heistä voi olla noin 20-22 vuotias. Tarkempi määritys vainajien ikään kuolinhetkellä tapahtuu oikeuslääketieteen laitoksella. Heidän kuolinsyistään ei tässä vaiheessa ole mitään käsitystä, Ranta sanoi.

Jatkotutkimukset
tulosten perusteella

Kaivaukset päättyvät tällä erää lokakuun lopussa. Kymmenen vainajaa siirretään tutkittavaksi Helsinkiin oikeuslääketieteen laitokselle. Ranta korosti, että tutkimuksissa noudatetaan YK:n päätöslauselmaa vainajien kunnioittavasta käsittelystä.

Sisäasiainministeriön poliisiosasto on määrännyt tutkintavastuun joukkohaudasta löydettyjen vainajien kuolemansyyn selvittämisestä ja tapauksiin mahdollisesti liittyvien rikosten esitutkinnasta keskusrikospoliisille.

Rikosylikomisario Tuomo Välimaa Lappeenrannan kihlakunnan poliisilaitokselta totesi, että nyt tehtävien arkeologisten tutkimusten tulokset ovat avain myös poliisitutkintaan.

- Tavoitteenamme on selvittää, mihin aikakauteen joukkohauta liittyy ja saada selvyyttä kuolinhetkellä vallinneista olosuhteissa, Välimaa sanoi.

Vainajien henkilöllisyyden ja kuolinsyyn selvittäminen sisältyvät myös keskeisesti poliisitutkintaan.

Professori Erkki Vuori totesi kollektiivisen tietoisuuden pitäneen paikkansa. Tutkimusten jatkorahoitus riippuu tämän kalmiston tuloksista. Suomen Kulttuurirahasto on tähän mennessä rahoittanut tutkimuksia 40 000 eurolla.

- Jos tämä tutkimus muuttuu arkeologisesta kaivauksesta kuolemansyyn selvittämiseksi, niin silloin lääninhallitus vastaa kuluista, Vuori muistutti.

Huhuja liikkunut
vuosikymmeniä

Lappeenrannassa on vuosikymmeniä liikkunut vahvistamattomia huhupuheita, joiden mukaan Huhtiniemeen olisi haudattu jatkosodan aikaisia rintamakarkureita kesällä 1944.

Aiemmin puolustusvoimien hallinnassa olleelta alueelta löytyi vuonna 1971 luurankoja leirintäalueen viemäröintityön yhteydessä. (STT-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  8. 8

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  9. 9

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  10. 10

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  6. Näytä lisää