Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pääesikunta: Rauhanturvaajaa ammuttiin suomalaisten aseella

Afganistanissa lokakuun alussa loukkaantunutta rauhanturvaajaa ammuttiin suomalaisten aseella, kertoi Pääesikunta tänään.

Vartiomieheen osui kolme luotia, joista kaksi pysähtyi nk. kevyisiin suojaliiveihin. Tutkinta jatkuu edelleen yksityiskohtien selvittämiseksi.

Pääesikunnan tutkintaosaston ja keskusrikospoliisin tutkimusten perusteella on varmistunut, että kaikki Afganistanissa sattuneessa ampumavälikohtauksessa suomalaiseen rauhanturvaajaan osuneet laukaukset ammuttiin kahdella suomalaisella rynnäkkökiväärillä. Myös Afganistanin poliisi tulitti suomalaisia.

- Välikohtaus on ollut suomalaisten kannalta erittäin valitettava. Välitön ensiapu ja suojaliivit kuitenkin mitä ilmeisimmin pelastivat rauhanturvaajamme hengen, prikaatikenraali Juha Kilpiä pääesikunnasta kertoo.

Kilpiän mukaan tutkinnan tehtävänä on ollut selvittää tapahtumien yksityiskohtainen kulku, ei etsiä syyllisiä.

- Afganistanin turvallisuustilanne on muuttunut viime aikoina. Sitä on seurattu tiiviisti ja rauhanturvajoukon toimintakykyä on parannettu jatkuvasti kehittämällä ohjeistusta, koulutusta ja varustusta. Tämän tapauksen selvittäminen toivottavasti edesauttaa tätä työtä.

Vartiomies jäi
kahden tulen väliin

Tapahtumat saivat alkunsa kun ryhmä suomalaisia rauhanturvaajia olivat 1. lokakuuta 2006 illalla ampumaradalla lähellä Mazar-e-Sharifia Pohjois-Afganistanissa kohdistamassa aseitaan sekä harjoittelemassa pimeäammuntaa.

Ryhmä oli asettanut yhden rauhanturvaajan vartiomieheksi ampumaradan takamaastoon.

Vartiomies kuuli vartiopaikalleen vieraskielistä puhetta. Hän yritti tähystää puheen suuntaan pimeänäkölaitteella, mutta ei pystynyt havaitsemaan mitään.

Vartiomies lähti vartiopaikaltaan varoittamaan muita ryhmän jäseniä. Samanaikaisesti äänien suunnasta aloitettiin tulitus. Ampumaradalla olleet rauhanturvaajat vastasivat tulitukseen ja vartiomies jäi kahden tulen väliin.

Kymmeniä laukauksia
10 minuutin aikana

Myöhemmin selvisi, että ampumaradalla olleita rauhanturvaajia tulitti Afganistanin poliisi. Tutkinnassa on selvinnyt, että noin kymmenen minuuttia kestäneessä laukaustenvaihdossa sekä Afganistanin poliisi että suomalaiset rauhanturvaajat ampuivat kymmeniä laukauksia.

Ryhmän lääkintämies antoi loukkaantuneelle ensiavun ja kahden päivän kuluttua loukkaantunut evakuoitiin Suomeen. Loukkaantunut rauhanturvaaja on tällä hetkellä sairaalahoidossa ja hänen tilansa on edelleen vakaa.

Nato-johtoisessa ISAF-operaatiossa Afganistanissa palvelee 107 suomalaista rauhanturvaajaa. Heidän tehtävänsä jatkuvat normaalisti välikohtauksesta huolimatta. (IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

  5. 5

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  6. 6

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Poliisin virka-aseissa havaittu virhetoiminto – yli 2000 asetta kerätään huoltoon

  9. 9

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  10. 10

    Venäjä teki uusia linjauksia – ”pehmeä voima” otettiin osaksi ulkopolitiikkaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  8. 8

    Testaa, miten sinkku olet!

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Kommentti: Kremlin ”suuri huoli” paistoi Putinin puheesta – tätä Venäjän johto pelkää eniten

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

  5. 5

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  6. Näytä lisää