Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

6 miljoonan allas vuoden tyhjänä

Tampereen Särkänniemen delfiinit eivät ole vieläkään oppineet menemään uuteen altaaseensa. Kuusi miljoonaa euroa maksanut allas on vuoden odotellut asukkaita.

Delfiineille koituisi uudesta altaasta pelkkää iloa. Se kolminkertaisti altaiden pinta-alan ja tilavuus kaksinkertaistui. Altaissa on vettä 2,5 miljoonaa litraa.

Delfiinien houkuttelemiseksi on kokeiltu monenlaista temppua, konstia ja kikkaa. Yleisöltä on tullut hyviä neuvoja.

-Niinkin yksinkertaista on ehdotettu, että "Oletteko kokeilleet houkutella niitä kalalla?", kertoo delfiinien hoitaja Kai Mattsson.

Hoitajat ovat uineet itse malliksi, mutta tässä tapauksessa delfiinit eivät seuraa johtajaa.

-On kokeiltu sellaistakin, että on soitettu niille vedenalaisia ääniä, kertoo Mattsson.

Eikö edes vastakkaisen sukupuolen lemmenkipeä ääni tehoa?

-Käsittääkseni tieteessä ei ole päästy vielä niin pitkälle, että voitaisi erottaa, mikä on halukkaan naaraan ääni, sanoo Mattsson.

Myöskään vastakkaisen sukupuolen hemaiseva tuoksu ei tehoa, vaikka sitä levittäisi uuteen altaaseen.

-Siinä on sellainen hauska ominaisuus, että delfiineillä ei hajuaistia oikein ole.

Delfiinit ehkä pelkäävät uida uuteen altaaseen, koska sitä ei vanhasta altaasta kunnolla näe. Sitäkin on kokeiltu, että vanha allas on pimennetty ja uuteen lisätty valoa niin että Goethekin olisi tyytyväinen. Tuloksetta.

-Sekin on mahdollista, että jossain vaiheessa otetaan yksi kavereista kainaloon ja plumpsautetaan toiselle puolelle ja katsotaan miten käy, kertoo Kai Mattsson.

Poikanen tulossa!

Delfinaariossa odotellaan iloista perhetapahtumaa. Lauman johtaja 29-vuotias Veera on raskaana. Isä on Delfi, 27.

-Synnytysaika on arvioitu kiimakäyttäytymisen perusteella. Sitä oli viime vuoden elokuun lopussa ja syyskuussa, ja kantoaika on vuoden verran. Nyt valmistellaan synnytystä, kertoo Kai Mattsson.

Poikanen olisi ehkä helpointa saada uuteen altaaseen, ja silloin Veera varmaan menisi perässä ja saman tien muutkin.

-Poikasta ei lähdetä viemään sinne. Tärkeintä on, että poikanen voi hyvin. Jos se menee sinne, se menee emon vierellä. Kovin pitkiä harharetkiä se ei emon viereltä tee, sanoo Kai Mattsson.

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

  4. 4

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  5. 5

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  6. 6

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  7. 7

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

  8. 8

    Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

  9. 9

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  10. 10

    Fitnesskaunotar julkaisi rehellisen kuvan selluliitistaan – paljastaa valaistuksen luoman illuusion

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  5. 5

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  6. 6

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  9. 9

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  10. 10

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

  4. 4

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  5. 5

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  6. Näytä lisää