Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Perlos menossa taiwanilaisomistukseen

Matkapuhelinten kuoria valmistava Perlos on saamassa uuden omistajan Aasiasta. Suomalaisyhtiöön on kääntänyt katseensa taiwanilainen elektroniikkayhtiö Lite-On Technology, joka tekee Perloksesta 277 miljoonan euron tarjouksen.

Perloksen hallitus on suositellut osakkeenomistajille tarjouksen hyväksymistä, sillä se pitää tarjoushintaa erittäin houkuttelevana. Yhtiöiden yhdistyminen synnyttäisi Perloksen toimitusjohtajan Matti Virtasen mukaan uuden vahvan toimijan matkapuhelinteollisuuteen.

- Tämä on todella mielenkiintoinen tilaisuus. Yhdistymisessä Perlos saisi asioita, joita siltä on puuttunut ja toisin päin. Perloksen kaltaisilta yrityksiltä vaaditaan vastaisuudessa aikaisempaa valmiimpia ja laajempia kokonaisuuksia, Virtanen perusteli tiedotustilaisuudessa maanantaina.

Käytännössä edut syntyisivät muun muassa yhtiöiden tuotevalikoiman laajentumisesta. Perloksen osaaminen on keskittynyt pitkälti mekaniikkaan, kun taas Lite-Onin hallussa on elektroniikka.

Taiwanilaisyhtiön tekemä tarjous ylittää Perloksen viime perjantain markkina-arvon 40 prosentilla.

Asiakkaissa vähän päällekkäisyyksiä

Perloksen mukaan tuotevalikoiman laajentumisesta saatavien etujen lisäksi yhtiöt täydentäisivät toisiaan myös muuten. Virtasen mukaan Lite-Onilla on vahvat suhteet Kiinan ja Taiwanin markkinoiden matkapuhelintoimituksissa, kun taas Perloksella on tuotantoa myös Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Euroopassa.

- Tämä avaa uusia mahdollisuuksia myös myydä yhtiöiden tuotteita toistensa asiakkaille, koska asiakaskunnissa on vain vähän päällekkäisyyttä, Virtanen huomauttaa.

Perloksen mukaan vajaat 30 prosenttia yhtiön omistajista on hyväksynyt tarjouksen. Tarjouksen taakse on jo asettunut G.W. Sohlberg, joka on Perloksen perustajasuvun Sohlbergien yhtiö. Perloksen hallituksen puheenjohtajan Andreas Tallbergin mukaan yhdistymisestä alettiin neuvotella alkukesästä.

- Eri vaihtoehdot yhtiön tulevaisuudelle ovat olleet harkinnassa, mutta tämä oli tie, jolle lähdettiin. Tavoitteena tässä on pitkän ajan yhdessäolo, Tallberg sanoo.

Toimitusjohtaja Virtasen mukaan Perloksen asiakkaat ovat suhtautuneet myönteisesti kauppaan. Perloksen suurin asiakas on matkapuhelinvalmistaja Nokia, kun taas taiwanilaisyhtiön asiakkaita ovat myyn muassa Motorola, Samsung ja Dell.

Perloksen nimi ennallaan

Virtasen mukaan mahdollisella yhdistymisellä ei ole välitöntä vaikutusta henkilökuntaan. Lite-On ja Perlos suunnittelevat myös, että Perlos-tuotemerkki ja yhtiön nimi säilyisivät ennallaan. Myös Perloksen johto jatkaa tehtävässään ja sen asemapaikka säilyy nykyisenä.

Vuonna 1975 perustettu Lite-On tunnetaan optoelektronisten komponenttien toimittajana. Matkapuhelinasiakkaille yhtiö myy kameramoduleita, led-valoja, näppäimistöjä, gps-paikannusmoduleita sekä erilaisia sensoreita.

Suomen-tehtaansa alas ajanut Perlos puolestaan valmistaa muun muassa matkapuhelinten kuoria, runko-osia, liittimiä sekä antenneja. Yhtiö on perustettu vuonna 1953.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  2. 2

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  3. 3

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  4. 4

    Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

  5. 5

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  8. 8

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  9. 9

    5 avointa kysymystä Imatran kolmoissurmasta: Mitä epäilty teki ennen kohtalokkaita laukauksia?

  10. 10

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. 6

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  2. 2

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  3. 3

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  4. 4

    Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

  5. 5

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  6. Näytä lisää