Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Halosen alamäki

Tarja Halosen vaalipäällikkö Markku J. Jääskeläinen tiivisti parisen viikkoa sitten vaaliristeilyllä Halosen kampanjan lähtöasetelman haasteellisuuden: kun lähdetään korkealta, alamäkeen joutumisen vaara on suurempi.

- Sudenkuoppa on luulla, että tämä on helppo keikka, varoitti Jääskeläinen.

Näin on juuri käynyt. Helsingin Sanomien eilen julkaistu mielipidekysely kertoi Halosen kannatuksen pudonneen 52 prosenttiin. Kokoomuksen Sauli Niinistö on 24 prosentissa ja pääministeri Matti Vanhanen 18 prosentissa.

Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia tokaisi allekirjoittaneelle jo viime keväänä pelin tasoittuvan viimeistään siinä vaiheessa, kun istuvasta presidentistä tulee ehdokas. Vanha kettu oli oikeassa. Tällä vauhdilla tarvitaan kaksi kierrosta.

Muutama havainto tuoreista kannatusluvuista:

- Halonen on edelleen ylivoimainen ja päihittäisi mennen tullen porvariehdokkaat toiselle kierroksella.

- Voiko Halosen alamäki jatkua? Näinhän kävi Martti Ahtisaarella, joka ei saanut pysäytettyä joulukuussa 1993 alkanutta syöksykierrettä vasta kuin 2. kierroksella.

- Vanhanen suosio on yhä viisi prosenttiyksikköä puolueensa kannatusta heikompi.

- Niinistön etumatka Vanhaseen on kasvanut pääministerin mittavasta julkisuudesta huolimatta.

Halosen laskevista luvuista voi päätellä, että perustuslakikiista on kaatumassa presidentin ja samalla myös pääministerin tappioksi, vaikka itse asiassa he saisivatkin tahtonsa läpi. Perustuslain muuttaminen näyttää ulospäin raadolliselta valtapeliltä.

Vihreiden presidenttiehdokas, kansanedustaja Heidi Hautala profiloituu nyt ainoana ehdokkaana, joka puolustaa parlamentarismia ja vastustaa presidentin vallan lisäämistä. Hautala antoikin lauantaina kyytiä hallitukselle ja Haloselle.

- Onko pääministerillä tarve esiintyä väkevänä ylipäällikkönä? Onko perustuslakimme niin halpa asiakirja, että se voidaan alistaa uhkailulle ja kiristykselle? Näinkö vähän Matti Vanhanen ja Tarja Halonen arvostavat perustuslakia, kysyi Hautala vihreiden valtuuskunnassa.

Hautalan suorasanaisuus povaa Haloselle ja Vanhaselle hankalaa iltaa Ylen TV1:n keskiviikkoisessa tv-tentissä.

Timo J. Anttila

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

  2. 2

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  3. 3

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  4. 4

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  5. 5

    Hillittömiä halkioita ja napaan saakka uurrettuja kaula-aukkoja – näillä kaunottarilla oli Oscar-gaalan rohkeimmat asut

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

  8. 8

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  9. 9

    Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

  10. 10

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

  2. 2

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  3. 3

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  4. 4

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  5. 5

    Hillittömiä halkioita ja napaan saakka uurrettuja kaula-aukkoja – näillä kaunottarilla oli Oscar-gaalan rohkeimmat asut

  6. Näytä lisää