Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Myös Suomessa voi piileskellä sotarikollisia

Poliisijohtaja Jarmo Toivanen sisäministeriöstä pitää mahdollisena, että myös Suomessa voi piileskellä sotarikollisia tai sotarikoksista epäiltyjä.

Ruotsissa sotarikollisten jahtaamista varten perustetaan erikoisyksikkö keskusrikospoliisin alaisuuteen. Toivasen mukaan meillä erityisen tutkintaryhmän perustamisesta ei ole keskusteltu. Kyseisten rikosten selvittely on Suomessa keskusrikospoliisin vastuulla.

KRP tutkii parhaillaan tapausta, jossa Suomessa asuvaa ruandalaismiestä epäillään joukkotuhonnasta Ruandan kansanmurhan yhteydessä vuonna 1994. Esitutkinta on suomalaisittain poikkeuksellinen.

- Totta kai niitä (sotarikoksista epäiltyjä) voi kaikissa EU-maissa piileskellä. Eihän näiden henkilöiden taustoja ole pystytty niin tarkoin selvittämään varmaankaan, ettei se olisi mahdollista, poliisijohtaja Toivanen sanoo.

- Onhan meillä tämä Ruanda-tapaus nyt esimerkkinä, hän jatkaa.

Eri arvioiden mukaan Ruotsissa piilottelisi muutamasta sadasta jopa noin tuhanteen sotarikoksiin syyllistynyttä. Toistaiseksi kuitenkin vain yksi epäilty on saatu oikeuteen asti ja tuomituksi.

Ruotsi on vuosien saatossa ottanut vastaan kymmeniä tuhansia pakolaisia maailman kriisikeskuksista Balkanilta, Afganistanista, Irakista, Ugandasta, Ruandasta, Kongosta, Sierra Leonesta ja Somaliasta.

Oletuksena on, että pakolaisten joukossa on tullut myös väkeä, jotka ovat syyllistyneet sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Osan arvioidaan saaneen turvapaikan, ja joidenkin uskotaan piileskelevän maassa laittomasti.

Poliisijohtaja Toivanen pitää mahdollisena, että myös Suomessa näin on voinut tapahtua.

- Se on täysin mahdollista.

- Kyllähän Suomessa on sellaisia henkilöitä, joita ei tiedetä täällä olevankaan virallisesti. Mutta ongelma ei ole varmasti samaa luokkaa kuin muissa Pohjoismaissa. Me olemme siinä mielessä vielä paremmassa asemassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

  8. 8

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  9. 9

    Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

  10. 10

    Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  5. 5

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  6. 6

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  7. 7

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  10. 10

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  6. Näytä lisää