Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Naisopettajalle vankeutta pojan ahdistelusta

13-vuotiasta poikaoppilasta kopeloinut ja tälle outoja viestejä lähetellyt naisopettaja tuomittiin vankeuteen ja menettämään virkansa. Rovaniemen hovioikeus tuomitsi opettajan neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Teot tapahtuivat rovaniemeläisellä yläasteella vuosina 2001-02.

Äidinkielen opettajana toiminut, nyt 48-vuotias nainen aloitti kiinteän yhteydenpidon seiskaluokkalaisen oppilaansa kanssa syksyllä 2001.

Yhteydenpitoa tapahtui kädestä käteen ojennetuin kirjelappusin, joissa opettaja mm. kuvaili alusvaatteidensa kokoa ja väriä.

Suhteeseen kuuluivat myös kävelyretket käsi kädessä, puhelinsoitot sekä elokuva- ja teatterikäynnit. Nuorukaisen mukaan opettaja jopa kutoi oppilaalleen sormikkaat, joita opettaja kutsui "hellusteluhanskoiksi".

- Kävimme kahdestaan katsomassa Rölliä ja metsänpeikkoa, kertoo 17-vuotias, nykyisin toisessa kaupungissa ammattiin opiskeleva nuorukainen IS:lle.

- Hän hiveli rintaani ja haisteli kaulaani. Lisäksi hän kirjoitteli ainevihkooni outoja juttuja sekä antoi minulle tunnin jälkeen viestilappuja. Meillä oli erityinen vihko, johon kirjoiteltiin vuoron perään.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  2. 2

    Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

  3. 3

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  4. 4

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  5. 5

    Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

  6. 6

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  7. 7

    Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

  8. 8

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  9. 9

    Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

  10. 10

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. 6

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  9. 9

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  10. 10

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  2. 2

    Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

  3. 3

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  4. 4

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  5. 5

    Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

  6. Näytä lisää