Alaisensa hakanneelle hätäkeskuspomolle potkut

Satakunnan hätäkeskuksen päällikkö Aatos Juurijoki joutuu jättämään virkansa pahoinpitelytuomion vuoksi. Juurijoki tuomittiin viime viikolla sakkoihin alaisensa pahoinpitelystä.

Pahoinpitely tapahtui vapaa-ajalla Juurijoen asunnossa. Hän kaatoi alaisensa ja löi tätä kämmenillä kasvoihin. Molemmat olivat nauttineet alkoholia.

Sisäasiainministeriön mukaan virkamiehen on toimittava myös vapaa-ajalla asemansa ja tehtäviensä velvoittamalla tavalla varsinkin erityistä luottamusta tai arvostusta vaativissa viroissa. Hätäkeskusjohtajan virassa sopivan käyttäytymisen vaatimus on normaalia korkeampi.

Alaisen pahoinpitelyllä on ministeriön mukaan olennaista vaikutusta Juurijoen edellytyksiin jatkaa viranhoitoa.

- Juurijoki on käyttäytynyt vapaa-ajallaan tavalla, jonka seurauksena hätäkeskuslaitoksen arvo on kärsinyt, ja teko osoittaa hänet soveltumattomaksi tehtäväänsä, todetaan ministeriön päätöksessä.

Juurijoki pidätetään virasta irtisanomisajaksi eli kuudeksi kuukaudeksi. Hänelle maksetaan palkkaa vastaava korvaus.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  4. 4

    36-vuotias mies vangittiin Lapissa epäiltynä skottinaisen murhasta

  5. 5

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  6. 6

    AFP: Lentokone kadonnut Pakistanissa – kyydissä 37 matkustajaa

  7. 7

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  8. 8

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  9. 9

    Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

  10. 10

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  4. 4

    36-vuotias mies vangittiin Lapissa epäiltynä skottinaisen murhasta

  5. 5

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  6. Näytä lisää