Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Asikkalan tappajakoiria jahdataan syöteillä

Kymmeniä lampaita lahdanneita tappajakoiria jahdataan Asikkalassa syöttien avulla.

Eläintensuojeluvalvoja Jorma Vastamäki on käynyt sijoittamassa syöttejä niille paikoille, joissa koirat on nähty.

- Näin yritän saada tietoa siitä, ovatko ne vielä liikkeellä. Koirista tehtiin viimeinen näköhavainto näillä main sunnuntaina aamupäivällä. Tästä on vajaa kaksi kilometriä lampaiden laitumella, Vastamäki kertoo ja esittelee keskelle metsää jätettyä lihapussia ja haisevaa luuta.

Asikkalassa riehuneet tappajakoirat ovat herättäneet pelkoa pienten lasten vanhemmissa. Vastamäen mukaan vanhempien ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan jälkikasvunsa puolesta.

- Ei tässä ole syytä paniikkiin. Villieläin karttelee ihmisiä, eikä jonkun kaheli kotikoirakaan käy ihmisen kimppuun, Vastamäki arvelee.

Koirat raatelivat torstaina Asikkalassa Iso-Äiniön kylässä hengiltä 47 lammasta: 21 uuhta ja 28 karitsaa. Koirista on tehty torstain jälkeen kaksi varmaa havaintoa.

Taloudellisten menetysten arvellaan nousevan viiden ja kymmenentuhannen euron väliin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    AP: New Orleansissa ainakin 12 loukkaantunut auton törmättyä väkijoukkoon

  3. 3

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  4. 4

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  5. 5

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  8. 8

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  9. 9

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  10. 10

    HS: Kymmeniä lääkärien vakavia rikoksia jää piiloon valvojalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    AP: New Orleansissa ainakin 12 loukkaantunut auton törmättyä väkijoukkoon

  3. 3

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  4. 4

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  5. 5

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  6. Näytä lisää